Kuinka vaikeaksi voi toisen ihmisen elämän tehdä?

Joskus sitä miettii kuinka vaikeaksi voi toisen ihmisen elämän tehdä.

Olin töissä palvelutiskillä kun paikalle käveli naishenkilö. Sen sijaan että nainen olisi käyttänyt nimeäni, tervehtinyt, tai sanonut vaikka ”hei anteeksi” nainen aloitti kohtaamisen nostamalla etusormensa pystyyn ja sanoen ”Hei, kuuntele!”.

Tervehdin ja kysyin mitä saisi olla ja nainen jatkoi, ”mä haluaisin kuusi lohimedaljonkia”. Juu onnistuuhan tuo, ajattelin kunnes lause jatkui, ”mutta saisko sen silleen että ottaisin kolmeen pakettiin ja jokaiseen kaksi?”. Selvä pyy, aloin nostella medaljonkeja leikkuulaudalle kun nainen huomautti ”ne sais olla kyllä sitten saman kokoisia kaikki”.

Valikoin viisi minuuttia saman kokoisia medaljonkeja joita nainen joko tyrmäsi tai hyväksyi paketeihin. Hän tahtoi ne maustettuna joten maustoin ne tottakai hänelle ja aloin pakata ensimmäistä pakettia. Nainen otti henkeä ja inahti muttei saanut sanottua jotain joten kysyin oliko jokin vialla. ”Eeei mitään. Ei mitään” hän vakuutteli ja suljin paketin. Toisen paketin kohdalla nainen sai sanotuksi ”Älä laita niitä päällekkäin.” Koitin selittää ettei paketti pysy kasassa jos se on vetelä joten nainen selvensi ”siis laita ne silleen PUOLIKSI päällekkäin” ja näytti käsillään esimerkkiä. Paketoin loput ja nainen näytti tyytyväiseltä. Maksu onnistui mutkitta ja koitin kysyä tahtooko nainen kuittia ja sain vastaukseksi ”EN TARVII, EN TARVITSE” samalla kun nainen käveli jo poispäin nostaen kätensä minua toppuutellen.

Katsoin naisen poistuvan paikalta enkä edes saanut hyvästejä. Jäin vaan miettimään niitä jotka eivät koskaan ole asiakaspalvelussa olleet. Pitäis olla pakollista niin säästyis kaikki vähemmällä ja kaikilla ois mukavampaa.