Kuinka vaikeaksi voi toisen ihmisen elämän tehdä?

Joskus sitä miettii kuinka vaikeaksi voi toisen ihmisen elämän tehdä.

Olin töissä palvelutiskillä kun paikalle käveli naishenkilö. Sen sijaan että nainen olisi käyttänyt nimeäni, tervehtinyt, tai sanonut vaikka ”hei anteeksi” nainen aloitti kohtaamisen nostamalla etusormensa pystyyn ja sanoen ”Hei, kuuntele!”.

Tervehdin ja kysyin mitä saisi olla ja nainen jatkoi, ”mä haluaisin kuusi lohimedaljonkia”. Juu onnistuuhan tuo, ajattelin kunnes lause jatkui, ”mutta saisko sen silleen että ottaisin kolmeen pakettiin ja jokaiseen kaksi?”. Selvä pyy, aloin nostella medaljonkeja leikkuulaudalle kun nainen huomautti ”ne sais olla kyllä sitten saman kokoisia kaikki”.

Valikoin viisi minuuttia saman kokoisia medaljonkeja joita nainen joko tyrmäsi tai hyväksyi paketeihin. Hän tahtoi ne maustettuna joten maustoin ne tottakai hänelle ja aloin pakata ensimmäistä pakettia. Nainen otti henkeä ja inahti muttei saanut sanottua jotain joten kysyin oliko jokin vialla. ”Eeei mitään. Ei mitään” hän vakuutteli ja suljin paketin. Toisen paketin kohdalla nainen sai sanotuksi ”Älä laita niitä päällekkäin.” Koitin selittää ettei paketti pysy kasassa jos se on vetelä joten nainen selvensi ”siis laita ne silleen PUOLIKSI päällekkäin” ja näytti käsillään esimerkkiä. Paketoin loput ja nainen näytti tyytyväiseltä. Maksu onnistui mutkitta ja koitin kysyä tahtooko nainen kuittia ja sain vastaukseksi ”EN TARVII, EN TARVITSE” samalla kun nainen käveli jo poispäin nostaen kätensä minua toppuutellen.

Katsoin naisen poistuvan paikalta enkä edes saanut hyvästejä. Jäin vaan miettimään niitä jotka eivät koskaan ole asiakaspalvelussa olleet. Pitäis olla pakollista niin säästyis kaikki vähemmällä ja kaikilla ois mukavampaa.

Jaa tämä tarina:

14 kommenttia

  1. Tuikki80 sanoo:

    Itse olen tullut siihen tulokseen, että se on yksi p***an hailee millä alalla aasiakas itse tyoskentelee tai on työskennellyt… se on joka tapauksessa aasi se aasiakas…

  2. Ana sanoo:

    Eihän tuo nyt edes ollut paha, mutta voin uskoa että jos asiat eivät mene hänen haluamallaan tavalla niin ongelmia tulee.

  3. Voi hyvänen aika sanoo:

    Siis, sulla oli ihan normipäivä. Asiakas tiesi mitä tahtoi ja se on susta outoa? Ainut mikä aasiakkaaks tais tehdä oli vain äänen sävy ja sormen liikkeet? T.kassaihminen

    • teppo42 sanoo:

      Niin, enemmän tuo tarina lähinnä kertoo siitä miten sairaita ihmisiä nykyään liikkuu ihan vapaana. Asioiden haluaminen noin spesifisti jossain palvelutiskillä on yksiselitteisesti sairasta. Se että amerikkalaisissa elokuvissa jotain tuollaisia narsistisnobeja arvostetaan, ei tee tuollaisesta hyväksyttävää.

    • Hotdog sanoo:

      Normaali ihminen osaa tilata ne kuusi lohimedaljonkia, ja tajuaa ettei sillä pakkaamisella ole piiruakaan väliä…

      • Voi hyvänen aika sanoo:

        Jos olet viemässä kolmeen talouteen kalaa, niin todellakin on väliä pakkaamisella. Minä tiskin takana tai kassalla en tiedä viekö aaaaasiakas ruokaa vaikka naapurin mummulle. Tympeä äänensävy onkin sitten eri asia…

        • Hotdog sanoo:

          Juu, tokihan ne pitää pakata eri paketteihin jos eri talouksiin menevät ym. Mutta tuo puoliksi päällekkäin-juttu oli lähinnä mun pointtina.

          • Putkimies sanoo:

            Juu, toi asiakkaan aloitus ja täysin irrationaalinen vaatimus ”ei päällekkäin, ei vierekkäin, vaan silleen puoliksi” viittaavat taas kerran siihen että vipattaa vipattaa, joskin aika vähän.

  4. Jampe sanoo:

    Kuulostaa entiseltä pomoltani tuo naisellisen käskevä ”hei kuule”. Käytävällä kävellessäni kuulin tuon huudahduksen ja taas tuli suullisesti jotain jonka hän olisi voinut lähettää sähköpostilla jolloin olisi siitä jotain ollut muistissa myöhemminkin.

  5. nimi sanoo:

    ai että, en kyllä ikinä mee aspa alalle 😀 (ellei oo pakko) siivoja on paras ammatti

  6. ???? sanoo:

    Tuleepahan mieleen että olisiko mennyt viemisiksi jonnekin/joillekin…

  7. Epsome sanoo:

    Et siis ole marketin kalatiskillä kun hoidit maksun samalla. Ehkäpä nainen tuli kalakauppaan saadakseen parempaa palvelua. Olisiko S-marketin kalatiski parempi työpaikka?
    …eikä edes hyvästejä, nyyh.

    • teppo42 sanoo:

      Tuollaista palvelua ei ole syytä saada yhtään missään eikä yhtään millään hinnalla. Ja tuollaista palvelua haluavat ihmiset olisi syytä kastroida tai sulkea johonkin maakuoppaan.

      • Epsome sanoo:

        Niin, joutuisihan siinä myyjällä olemaan jonkinlaista ammattitaitoa että osaa valita oikeankokoiset tuotteet ja pakata ne asiakkaan haluamalla tavalla. Olla huomioimatta inahduksia ja valittamatta siitä ettei kontaktia otettu niinkuin myyjä haluaa ja poistuttu hyvästejä jättämättä.
        Nämä yksittäisestä tapauksesta esitetyt tarinat on esitetty vain toisesta näkökulmasta.

Vastaa käyttäjälle Epsome Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *