Lapsellisen hyvää kesää! :)

Olen n.10 vuotta tehnyt baarissa töitä. Ihan tavallinen miestarjoilija mutta työkaverini aina sanovat että olen liian kohtelias asiakkaille. No sekään ei aina auta. Olen töissä baarissa jossa on myös pieni ruokapuoli. Baari sijaitsee pääkaupunkiseudulla jos joku nyt haluaa tietää. Baaritiski on todella suuri ja omaa suuren viinahyllyn jonka taakse voi kadota jopa isompikin tarjoilija. Olin yksin aamuvuorossa ja kello lähestyi vuoronvaihtoa. Ruokapuolelle saapui muutama pariskunta ruokailemaan ja ehdin käydä ottamassa kaikilta tilaukset ja viemään juomat pöytään ennen vuoroni loppua. Kaksi työkaveriani saapui 18 alkavaan työvuoroihin n.10 min aikasemmin. Moikattiin ja toinen kollega meni vielä pikaisesti käymään ulkona savuttelemassa. Toiselle aloin selittämään huolellisesti mitä ruokapuolella tapahtui normaaliin vuoronvaihtotapaan. Kun olin hetken selittänyt huomasin asikkaan toisella puolella viinahyllyä ns. etutiskillä. Saattoi olla siinä ehkä 1 min. Menin vikkelästi häntä tervehtimään. Normaali miesasiakas 35-45v välillä. Hieman naisellinen. No problemo. Ajattelin myös ettei varmaan ole meidän kanta-asikas kun en ole ennen nähnyt.

Minä: Iltaa. Kuinka voin auttaa?
Asiakas: (Selkeästi hieman näreissään ja puhui todella terävästi.) Enkai mä vaan härinnyt teitä.
Minä: Et missään tapauksessa. Saako olla jotain juotavaa?
Asiakas: (Vielä terävämmin) Heineken pullo.
Minä: Kiitos. Saako se olla pullossa vai kaadanko lasiin?
Asiakas: Pullo.
Minä: Se on sen ja sen verran kiitos.

Asiakas alkaa ojentaa pankkikorttiaan. Otan maksupäätteen käteen ja yritän ottaa herran pankkikorttia. Uskokaa tai älkää mutta miehellä on todella tuima ilme ja alan jo tajuta että hän yrittää provosoida minua todella paljon. Asiakas pitelee rystyset valkoisena pankkikortistaan kiinni ja jopa muutaman vastenmielisen sekunnin pysyy hänen kädessään kunnes nappaan kortin vanhemman baarismestarin ottein. En voinut uskoa ja hetken mietin että mies ei voi olla tosissaan. Hieman alkoi jo hymyilyttämään asiakkaan todella lapsellinen käytös. En kuitenkaan hymyillyt ulkoisesti vaan pysyin asiallisena. Laitoin kortin laitteseen ja keskustelu jatkuu näin.

Minä: Meneekö pankilta?
Asiakas: (Kattelee ympäriilleen) Hmmm. Annankun mä mietin. Hmmm.
Asiakas: …. (parin sekunnin tauko)
Asiakas: (leikkii tyhmää naljailevasti) Mitäs niitä muita puolia oli?
Minä: Tarkoitatte varmaan luottoa?
Asiakas: No pankille! (kiukkusena hieman korotti ääntään)

Asiakas näppäilee kiukkusena tunnuslukunsa ja kysyn vielä kuitista johon herra vastaa.
Asiakas: No en tarvi mitää kuittia! Tiiäksä teiän pitäis panostaa vähän asiakaspalveluun. Tää ei oo eka kerta ku näin tapahtuu.
Minä: Selvä. Pahoitteluni mutta voinko selit…
Asiakas: Ette voi! (muminaa muminaa)

Asiakas pinkaisee matkaan ja minä jään suu auki ihmettelemään tapahtunutta. Seuraan vielä herraa kun hän menee vähän matkan päähän sanomaan pöydässä istuvalle naisystävälleen että ei kannata tilata tolta mieheltä. Mainitsin vielä kollegalleni että palvelee herraa hyvin tai vaikka tarjoaa hänelle toisen oluen aiheuttamani mielipahasta. Jos olisin ollut fiksu olisin itse tarjonnut herralle oluen mutta jostain syystä en tajunnut. Yleensä tällaiset jutut harmittaa ja kai ne kuuluu alaan mutta onneksi kesälomani oli juuri alkamassa joten en ollut moksiskaan vaan lähdin hymysuin kohti kotia.

Hyvää kesää kaikille blokkareille, salille, keittiölle, mesuille, vp:lle ja kaikille kantiksille! Koittakaa jaksaa siellä baarien taistelutantereella! 😀

9 Comments

Add a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *