Lounasravintola

Työskentelen lounasravintolassa, ja asiakkaamme koostuvat lähinnä suuresta määrästä toimistotyöntekijöitä, ja tarjoamme niin aamupalaa kuin lounasta.
Luulisi toimistotyöntekijöiden ymmärtävän kelloa ja sen kulkua, mutta ei.

Kesän jälkeen asiakkaat vaativat että lounaamme pitäisi alkaa puoli tuntia aikaisemmin, koska heillä on niin kova kiire. Siis kuka tulee töihin klo 9.00 ja vaatii saada lounasta heti klo. 10.00?
Ja kerta on niin kiire, pitääkö heti 9 jälkeen pamahtaa saliin kahville, istua se 45min sitä siemaillen, tulla n. tunnin päästä lounaalle, istua taas se tunti ja iltapäivälle uudestaan tunniksi kahville. Jos tuo on heidän mielestään kiirettä, voisin ilomielin vaihtaa keittiötyön heidän kanssaan päiväksi. Haluaisin nähdä ne hikikarpalot otsalla, kun vievät kokouskahvia pullineen 4 eri paikkaan samaan aikaan.
Aikaistimme lounasta vartin, eikä niitä valittajia näy kuin vasta kello 12 aikaan.

Yhdeksi perusvalittajaksi nimetty nainen sitten jaksaa joka päivä tulla valittamaan kuinka hänen nenäänsä sattuu keittiöstä tulevat hajut (meillä ilmavaihto täysin kunnossa niin salissa kuin keittiössä, eikä ketään muuta tunnun haittaavan.) ja samainen nainen jaksaa vähintään 3 kertaa viikossa valittaa ettei mikään ruoka sovellu hänelle (2 liharuokaa, kasvis- ja keittoruoat.) koska hän EI TYKKÄÄ siitätästäjatosta. Lähiseudulla sijaitsee n. 10 erilaista ravintolaa, ole hyvä ja valitse! Ja olemme myös sanoneet että laittaa vaikka sähköpostia aamulla, onko tulossa syömään ja mitä haluaa syödä, niin tekisimme hänelle siitä kelpoisen ruoan. Silti pamahtaa kesken lounaan kassalle ilmoittaen että unohti sähköpostin lähetyksen ja haluaisi silti syödä. Juu, toki onnistuu 5min.

Lounasta tarjoamme 2,5tuntia, mutta silti pari samaa naamaa jaksaa tulla puoli tuntia sulkemisen jälkeen kinuamaan, olisiko vielä mitään jäljellä ja miksi ei ole?
Ethän nyt kauppan oviakaan mene hakkaamaan puoli tuntia sulkemisen jälkeen, että haluaisit vielä shoppailla. Ja kuuroille korville menee kun yrittää selittää aukioloajat, tulevat taas uudestaan seuraavana päivänä.

Kerta meiltä vaativat joka suuntaan repeilyn, voisivat edes sitten kunnioittaa meidänkin aikatauluja.

Ai että kun tuli taas niin pahalle tuulelle tätä kirjoittaessa 😀 ja tämäkin vain jäävuoren huippu..

Jaa tämä tarina:

8 kommenttia

  1. aprikoos sanoo:

    Turha sähköpostien kanssa on pelleillä, sanotte vain ettei onnistu ja että voi syödä muualla. Valittajille mieliksi tekemisellä ei heitä hiljennä, pikemminkin päinvastoin. Vaatimukset vain kasvavat. Parempi näyttää ovea, etsikööt sitten paikan, johon voivat purkaa huomionkipeyttään.

  2. Timon sanoo:

    Ruoanlaitossa on sellainen hauska juttu, että kerran ruokaan laitettua on yleensä aika vaikea sieltä poistaa, aikataulujen täytyy pitää, seuraavaksi päiväksi ennakkovalmistelut + saman päivän ruokien poiskerääminen ja pakkaaminen… Jo opiskellessa huomasi eron vaikkapa raksaopiskelijoiden mentaliteetissa keittiöhommiin verrattuna: tauolle lähdetään milloin sattuu ja siellä viivytään määräämätön aika ja yllättäen aikataulut eivät pitäneetkään. Keittiöllä et voi lähteä kesken homman pitkäksi aikaa välttämättä senkään jälkeen, kuin olit ilmoittanut siitä muille, ruoka oli ravintolan puolelle saatava tarjolle oikeaan aikaan ja virheitä ei juuri suvaittu. Selitäpä asiakkaille, että lounasta ei ole saatavilla, kun se ei ole vielä valmista, koska kokki halusi pitää tauon.

    • Micker sanoo:

      Ja tuostakaan syystä ei kannata alkaa kustomoimaan annoksia vain koska joku ei pidä ruoasta, varsinkin kun ruokapaikoista ei ole alueella pulaa. Kiirettä riittää muutenkin.
      Kokemuksesta sanon että vaikka koko menun suunnittelisi nipottajan ehdoilla, niin se ei silti tule kelpaamaan, koska tuollaiset ihmiset ovat sopeutuneet siihen että kaikki on aina vääränlaista.

  3. Koska olet itse alalla sanoo:

    Minä en ainakaan alkaisi valittamaan henkilöille, jotka tekevät ruokaa minulle. Tein yli 10 vuotta ravintoloissa töitä. Loput on PLIIP PLIIP jne

  4. Jouni sanoo:

    Niitä on sellaisia ammattivalittajia joille ei mikään kelpaa, Jos vaikka tekisit tuolle perusvalittajalle hänen ohjeensa mukaisen ruoan niin en usko että hän sitä kitisemättä nielisi, kyllä siitä jotain vikaa löytyisi, liian kuumaa / kylmää / suolaista /suolatonta ym.
    Toisaalta toimistotyöntekijöiden töihintuloajat saattaa vaihdella ja nälkä olla jo ennen lounasaikaa. Itse tulen töihin 6.30 – 8.00. ja menen lounaalle 11.00 – 12.00, miten nyt kerkiääkin. Joskus olen tullut yhdeksäänkin kun siihenkin on mahdollisuus mutta se tuntuu siltä että on koko päivä pilalla.

  5. j sanoo:

    ”Ethän nyt kauppan oviakaan mene hakkaamaan puoli tuntia sulkemisen jälkeen, että haluaisit vielä shoppailla.”
    Kyllä muuten menee…

  6. Pikkunilkki sanoo:

    Kuka tulee töihin vasta klo 9? Mä aloitan kuuden jälkeen, jolloin klo 10 on ihan passeli lounasaika..

    • Oma ainut pikkumaailma sanoo:

      Aika moni. Maailmassa on yllättävän paljon ihmisiä, jotka eivät elä juuri sinun muottisi mukaan. Hassua jos se yllättää sinut. Mutta opettavaa, toivottavasti, mutta valitettavasti epätodennäköisesti.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *