Mutta kun ne strösselit

Olin siis tekemässä työharjoittelua eräässä donitseja tarjoilevassa kahvilaketjussa, ja suurin osa tehtävistä oli siivota pöytiä, avata kauppa, valmistella salaattiaineksia, leipoa muffinsseja, tehdä täytteitä ja muuta sellaista, mutta tehtäviäni ei ollut kassatyöskentely, eikä myöskään donitsien leipominen/kuorrutus.

Eräs päivä kun olin juuri lounasruuhkan jälkeistä perus-sotkua siivoamassa, tarjottimia viemässä ja muuta joka on osa työtäni, tulee eräs nainen minulle selittämään ja tilanne menee suunnilleen näin:

Asiakas: Hei sinä! Minun Pasi-Anssi tässä sai strösseleitä donitsiinsa mutta tyttäreni Mari-Anne tässä ei saanut yhtäkään strösseliä! (huom: tyttärellä oli siis kanelidonitsi johon ei tule strösseleitä eikä kuorrutusta) Käytkös tekemässä uuden donitsin?

Minä: Anteeksi, mutta donitsit leivotaan isoissa satseissa joten en osaa auttaa. Voitte varmaan kysyä tuolta kassalta jos antaisivat uuden donitsin?

Asiakas: Mutta kun niitä strösseleitä on kumminkin tässä poikani donitsissa miksei tässä ole, etkö voisi vain tehdä donitsin strösseleillä? (Tytär oli tässä välissä jo syönyt donitsinsa joten vaikka olisin ollut kassatyöntekijä en olisi voinut vaihtaa sitä)

Minä: Anteeksi, mutta en voi auttaa. Voittehan kysyä kassalta.

Asiakas: Mutta kun ne strösselit! (Tässä vaiheessa en tiedä pitäisikö vain jatkaa työtehtäviä)

Minä: Olen pahoillani asiasta.

Asiakas: Tämä on kyllä juuri niin tätä nuorisoa. Ihan turhia eikä asiakasta arvosteta. Haluan kyllä puhua vastaavallesi!

Tässä vaiheessa jatkan työtehtäviäni ja hetken päästä näen kun nainen mulkoilee minua päin virnuillen kun sai vuoropäällikön huomion, mutta pian käskee lapsensa mukaan ja lähtiessään polkee jalkaa, kun vuoropäällikkö sanoi hieman suorempaan, ettei tuotetta voi vaihtaa enää, eikä aasiakas saa erityiskohtelua.

2 Comments

Leave a Reply to Huoh Cancel reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *