Rasistinen hienosto rouva
Työskentelen kosmetologina. Tämä sattui päivää ennen itsenäisyyspäivää. Asiakas oli tilannut ajan meikkiin, tuli sovittuna aikana. Asiakas oli vanha rouva, terehdin häntä ja ohjasin meikkituoliin joka on kampaajapaikkojemme vieressä. Meikkaamme aina tässä paikassa. Rouva sanoikin topakasti että ei halua olla tässä kaikkien pällisteltävänä ja sanoi että kun hän varasi aikaa niin tästä asiasta ei kerrottu puhelimessa. Olin hieman hämilläni, mutta kunnioitin tietysti asiakkaan toivetta ja menimme huoneeseen jossa ei ollut muita, itselleni työ vaikeitui aika paljon kun jouduin juoksemaan meikkitelineen ja asiakkaan välillä. No, aloitimme meikkaamisen ja heti rouva tiuskasi että enkö laittanut rasvaa hänen kasvoilleen. Sanoin että hänellä oli hyvä iho ja ei tarviisi sitä koska meikkivoidekkin kosteuttaa ihoa. Siihen rouva sanoi että ”jaha, en tule tänne uudestaan, kun noin fuskataan”. Olin jälleen hämilläni ja pahoittelin että jos hän niin tunsi ja selitin miksi en sitä voidetta laittanut. Noh, jatkoimme meikkiä ja kolleegallani oli toisessa huoneessa asiakkaana ulkomaalaista alkuperää oleva nuori mies, puhui siis täydellistä suomea. He juttelivat toisessa huoneessa, joten se kuului hieman siihen huoneeseen jossa itse olin rouvan kanssa. Kohta rouva sanookin ”taidatte pitää sellaisista tummista miehistä kun noin hauskaa näyttää olevan, ei suomalaiset miehet kelpaa”. Olin sanaton tässä kohtaa. Mummo jatkoi ”Ei varmasti edes ole suomalainen, pitää noita varoa”. Kysyin että mitä väliä sillä on mistä mies on. Kaiken kukkuraksi mummon mielestä tein liian tumman meikin hänelle.
Ihan itsekö keksit tämän vai pitikö pyytää kaverilta apua?
Itsekö keksit tuon roskakommenttisi vai pitikö ”nokkelasti” plagioida kulunutta vitsiä?
Kyllähän keksityn tarinan tunnistaa heti. Varsinkin nämä missä KAUHEAT RASISSISISISISISIISITITITITTITT on asialla 😀