Seksiliikkeessä työskentelystä

Siispä, työskentelen seksiliikkeessä ja yleisesti pidän työstäni kovastikin. Rento tunnelma töissä, erittäin mukavat kollegat ja useimmat asiakkaat ovat oikein mukavia ja fiksuja. On kuitenkin kaksi asiakasryhmää, jotka alkavat sadannen tuhannen kerran väsyttämään. Kyseessä on varmasti monen tuntemat ”tulen viime hetkellä ostoksille enkä tajua lähteä”-asiakas ja ”saisko VÄHÄN alennusta?”-asiakas.

Itse ajattelen että olisi pirun noloa mennä viittä vaille sulkemisaikaa tarkastelemaan hyllyjä kaupan perälle mutta nähtävästi sama pätee yllättävänkin harvaan asiakkaaseen meidän liikkeessämme. Kun sanot että ’liike menee ihan just kiinni” ja tyyppi toteaa ”ok” ja pällistelemään dildoja… mitäh?! Joillekin saa sanoa kolme kertaa että nyt oikeasti, mun täytyy ehtiä laskemaan kassa ja juosta bussiin joten olkaapa kilttejä ja palatkaa toinen päivä tuijottamaan niitä dildoja. Onneksi kuitenkin tajuavat lopulta lähteä..

Toinen asiakasryhmä luulee, että voin myyjänä heitellä mieleni mukaan alennuksia loppusummaan. Jep, katsotaan kauanko säilyy työpaikka kun annan päivän aikana jokaisesta pyynnöstä alennusta. Jos ei hinta miellytä, niin jätä tuote hyllyyn. Ei ole elämästä ja kuolemasta kyse kun on seksileluista tai pornosta kyse.

Varmasti juu näitä aasiakkaita löytyy joka kaupan alalta, mutta valitettavasti myös meiltäkin. Muuten kyllä työpaikkani on tähän astisista paras ja hyvät fiilikset ilman muuta ylittävät ne muutamat huonot fiilikset.

Jaa tämä tarina:

8 kommenttia

  1. Ville sanoo:

    Itseäkin ärsyttää juurikin molemmat tyypit. Eniten kuitenkin alehaukat.
    Eräskin alkoi tivaamaan alennusta erinäisistä tuotteista, sekä oli valmis ostamaan mallikappaleet alennuksien toivossa kun on tietoinen oikeudestani antaa alennuksia. Sanoin vain, etten ala mallituotteita myymään JOS niitä löytyy hyllystä, ja jos on tuote jota tulee jatkossakin olemaan hyllyssä

  2. isoilla summilla sanoo:

    En oleta, että yhdistä tai kahdesta tuotteesta saa alennusta, mutta jos summa on huomattava (veikkaan, että esim. seksivälineliikkeessä muutama sata euroa on huomattav summa), jotan alennusta olisi luvassa. Jos ei ole, voin tilata ne Amerikoista nettikaupasta.

  3. Pettynyt sanoo:

    Olen itse vähän pettynyt, että seksiliike piti tässä postauksessa mainita. Eihän tämä eronnyt mistään muusta kassatyöstä, kuvittelin nyt tulevan sitten aiheeseen liittyvää vineämistä.

    • L.A sanoo:

      Ehkä kertoja halusi korostaa, ettei ole elintãrkeitä tuotteita? Ainakin minusta tapaukset ovat vielä naurettavampia kuin jos ne olisivat sattuneet peruskaupassa.

    • MielensäPahoittaja sanoo:

      Oli varmaan juu hirvittävä pettymys, toivottavasti pääsit pettymyksestäsi yli joten kuten. Pettynyt toivookin että jatkossa kukaan ei mainitse minkä tyyppisessä kaupassa on töissä, ettei hänen sydämensä murru ihan lopullisesti.

  4. minävain sanoo:

    En tiedä miten tarinaan liittyi yhtään että kyseessä oli nimenomaan seksikauppa

  5. nospam sanoo:

    Muistinpa juuri huvittuneena jotain. Yläasteella meille opetettiin taloustaidon (tjsp) tunneilla, että on suorastaan hyvän asiakkaan/kuluttajan *velvollisuus* vaatia myyjältä alennusta, oli kyse mistä tuotteesta, kaupantekometodista tai summasta tahansa. Annettu syy: ”koska kaiken hinnassa on niiiiiiin kauheasti ilmaa”. Ööh. Tuota.

  6. Näin teillä.. sanoo:

    Onhan se aika kauheaa, että kehtaa sanoa olevansa seksikaupassa töissä. Seksi on likainen asia, hyi. Parempi kun kuvitellaan ettei koko asiaa ole olemassakaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *