Varsinaista aasiutta
Olen ollut kuukauden verran töissä kassalla ja taannoin sain esimiehen puhuttelun asiasta, joka oli tapahtunut kolme viikkoa sitten. Eli yhtenä iltana vitsailin sukulaispoikieni kanssa, jotka tulivat asiakkaisi lähellä sulkemisaikaa, että mites he täällä kun nukkumaanmenoaikakin on kohta. Serkkupojat olivat ainoita asiakkaita, mutta tosiaan vakkari työntekijä joka oli, myös vuorossa ei voinut minulle siinä tilanteessa marista, että tuommoinen on asiatonta. Vaan kolme viikkoa myöhemmin, löydän itseni pomon huoneesta kuuntelemasta ” tässä kaupassa kukaan ei aja asiakkaita pois jos he ovat sisälle päässyt”… , oli hieman WTF fiilis kun toinen suu vaahdossa vauhkoaa että kuinka kaikki muut paikalla olleet asiakkaat varmasti loukkaantuivat minun täysin asiattomasta käytöksestäni. Toki en ole ääliö enkä pomolle selittele sanoin vain ”ok ei tule toistumaan”. Kyseisen vakkarin kanssa taas haluaisin, niin vaihtaa pari valittua sanaa. Kuka jumalauta luulee olevansa niin ylimielisen täydellinen, että ottaa asiakseen valittaa muista samassa työporukassa. Ja mikäs siinä, vaikka valittaa, mutta taliaivo olisi voinut avata suunsa minulle vuoron päätteeksi. Ja olisin toistanut hänelle saman fraasin ”ok en tee toiste”, Ärsyttää todella tuommoiset työilmapiirin pilaajat.
Ja mitä tulee aaseihin niitä riittää.
Yksi vanhempi herrasmies oli ostamassa tarjousperämoottoria ja koska se on noutopisteeltä haettavaa tavaraa, niin joudut myyjältä erikseen pyytämään viivakoodillisen paperin. Osastolla myyjältä hän ei ollut kyennyt avaamaan suutaan, ja sanomaan ” haluan nimenomaan tarjousperämoottorin” ei hän oli tyytyväisenä osoittanut tehokkaampaa ja kalliimpaa mallia. Mutta arvaatte varmaan mikä huutoshow puhkesi kassalla.
Aasi :”Tuo hinta on väärin, tämän piti olla tarjouksessa”
Myyjä: ” Hetki niin soitan osastolle”,
Aasi: kähisee puhisee mulkoilee mellastaa huonoa asiakaspalvelua
Myyjä ” Tämä merkki ja malli ei ole tarjouksessa haluatteko tämän silti”
Aasi ” No en mä ny helvetissä sitä tolla hinnalla ota. Vi#un paskaa palvelua teillä”
Hän ostaa kuitenkin venelakka purkin, joten
Myyjä ” sanon hinnan”
Tässä vaiheessa selkäni takana oleva vakkari puuttuu tilanteeseen ja käskee minun soittamaan osastolle ja pyytämään heitä tuomaan halvemman perämoottorin noutopistelapun, minkä yleensä teenkin asiallisesti käyttäytyville asiakkaille, jos ei ole ruuhkaa. Tällä hetkellä jonoa on jo 20 asiakkaan verran, mutta käskystä soitan osastolle uudestaan. Tietenkin he lupautuvat tuomaan lapun, mutta siinä kestää hieman, koska ruuhka, ja kassat ovat aivan toisessa päässä valtavaa tavarataloa. Tästä Aasi saa vain vettä myllyyn ja möykkää sydänmensä kyllyydestä kuinka järkyttävän huono minä ja kassajärjestelmä olemme. Lopulta kuitenkin otan hinnan tarjousmoottorista, kun saan oikean lapun ja aasi sen maksaa kiroten vieläkin kuinka kamala kauppa on.
Sentään seuraava asiakas toteaa minun pahoitellessani, että ei se minun syyni ollut.
Työssäni minua ärsyttää myös suunnattomasti tekniset ongelmat. Puhelimet eivät toimi. Numerot ovat väärin ja asiakas sitten kiukkuisena haukkuu kun neljännestä numerosta tärppää. Myös ”tassu” eli johdollinen viivakoodin lukija oli yhdellä kassalla rikki ja sain ohjeeksi vain hakata nappulaa. Ja sitten se ” ei tää kuule minuuttipeliä ole” mikä ihme siinä on, et töistä pitäisi lähteä vartin yli työajan loppumisen. Illalla ymmärrän, mutta keskellä päivää loppuva vuoro loppuu minusta tasan silloin, kun sen pitääkin loppua. On muuki elämä ja luulisi työnantajankin olevan ylpeä kun saisi sanoa ” meillä pidetään sovistusta kiinni ja kaikki tekevät jämptisti täysine taukoineen sen mitä on työtunneissa laitettu”. Mutta ei, aina sama hällä väliä meininki. Tässä avautumiset tällä erää. Lisää varmasti tulee
– aasien elämyspalvelija
Haha. Mä tiedän tän meiningin aiemmalta työpaikalta. Ei tuohon auta kuin työpaikan vaihto. Viihtyköön keskenään.
No onkohan tämä asiakaspalvelija nyt ihan oikealla alalla. Ihan pikkasen paistaa läpi, että ei ole tyytäväinen työhönsa. 😀 Joka paikassa on niitä ongelmakohtia ja ei siitä tartte suivaantua :DD
Joo, sillä ongelmat häipyy ja ratkeaa ettei tee mitään.
Vai paraneeko tilanne sittenkään?
Vuosia kassalla työskennelleenä varsinkin nuo asiakaskokemukset ovat tuttuja.
Vinkkinä tuohon tilanteeseen, kun asiakkaalla on väärä tuote ja oikea tuote tuodaan osaston väen toimesta, pyydä osaston työntekijää luettelemaan puhelimessa oikean tuotteen enari, jotta voit veloittaa tuotteen asiakkaalta valmiiksi.
Tällä tavoin saat maksutapahtuman päätettyä ja voit pyytää asiakasta odottelemaan tuotetta kassan päässä.
Siten pystyt itse jo palvelemaan seuraavaa asiakasta ja saat jonon liikkeelle. 🙂
Kuulostaa ihan Motonetiltä ja ex esimieheltä, tai siis naiselta 👌
Omassa työpaikassani meillä on tarkat säännöt ylitöiden tekemisestä, minuuttiakaan ei saisi mennä yli sovitun työajan, ellei ole todella hyvät perustelut. Siitä huolimatta monesti oman vuoron lopussa kanssatyöntekijä tai esimies tulee sanomaan että ”nää pitäis hoitaa vielä tänään, nämä asiat eivät voi odottaa”, ja sitten myöhemmin tulee kuitenkin äkäistä palautetta kun olen merkannut äkillisen kiireisen viimehetken homman takia työaikaseurantaan 10-15min ylimääräistä työaikaa.
Esimies aina painottaa että kaikki päivät hommat tulisi hoitaa oman työajan sisällä, keinolla millä hyvänsä, mutta se ei monestikaan ole mahdollista, jos olen esimerkiksi kassavuorossa enkä voi siitä asiakkaiden nenän edestä lähteä hoitamaan muita kiirehommia vaikka kuinka haluaisin.
Et sitten pyytänyt pomoa kertomaan tarkemmin mistä oikein on kyse ja oikaissut virhettä, vaan nielit kaiken roskan kuittaamalla ”ok”. Ei ihme, että et ole edennyt urallasi.
Hah-hah, kyseinen henkilö ollut kuukauden kassalla ja sinä ihmettelet ettei ole edennyt urallaan. Voi hyvää päivää ihmiset xD
”Olen ollut kuukauden verran töissä kassalla”
Minä nyt en vielä kirkossa kuuluttaisi etteikö hänellä voisi olla urakehitystä. Uusi myyjä voi mennä lukkoon pomon huutaessa.
Kysyit serkuiltasi leikillisesti että mitäs tekevät kaupassa kun nukkumaanmenoaika on pian ja sait tästä puhuttelun? Onkohan käytetty karkeampaa kieltä, ei minua asiakkaana tai kollegana häiritsisi tuo kommentti ellei sisällössä ole vielä ollut jotain asiatonta lisäksi.
Onpa raskasta luettavaa, elämämkoulu on vahvasti läsnä.
Ei tullut mieleen sanoa kenellekään että nämä oli tuttuja kavereita, vitsailin kun muitakaan asiakkaita ei myymälässä ollut.
Vakkarilta ihan oikein raportoida pomolle kun kuukauden töissä ollut alkaa huudella asiakkaille. Työkaverin käytöskoulutus tuskin kuuluu toimenkuvaan. Mitähän ”suu vaahdossa” pitää sisällään. Tiukka palaute on kuulunut asiaan.
Et ilmeisesti osaa kuvitella miltä asia näyttää sukulaisuussuhdetta tietämättömän silmin. Huutelet asiattomuuksia asiakkaille ja syytät muita työilmapiirin pilaamisesta.
Perämoottorista: Et itse osannut kysyä minkä moottorin asiakas halusi. Kaupankäynnissä varmistetaan, ei oleteta.
Kumpi on kaupankäynnin ammattilainen? Sinä myyjänä (jonka vakkari pelasti) vai asiakas ostajana?
Toki aloittelijalle virheitä sattuu. Ne pitäisi todeta virheiksi ja oppia niistä.
Tekniikan toimimattomuudesta samaa mieltä. Siihen pitää vain tottua joka alalla.
Mikset voinut pomolle sanoa, että kyse oli sukulaisista ja et kuuna kullan valkeana puhuisi tuntemattomille asiakkaille noin?