Vuoronumero

Kassalla oli viikonloppuna kauhea kiire. Asiakkaita tulvi sisään ja kassalle odottamaan vuoroaan. Käytössämme oli vuoronumerot ja ihan hyvästä syystä, tuohan se järjestyksen toimintaan.

Jatkuvasti on kuitenkin aasiakkaita, jotka viisveisaavat vuoronumeroista kuten eräskin herrashenkilö, joka surutta purjehti suoraan kassalle ohittaen toistakymmentä numerolappu kädessä seisovaa asiakasta. Kassa painoi numeroa ja ihan selkeällä ja kuuluvalla suomen kielellä huusi numeron ääneen mutta kyseinen herra se vain tuuppasi itsensä kassapöydän ääreen. Minä siinä sitten muistutin ystävällisesti aasiakasta palvelunumerosta. Mutta niin vain jotkut ovat käsittämättömän nuijia ja aasiakas siinä kovaan ääneen ihmettelemään ”Onko kassalle otettava numero?!” ja ”Eikö tässä saisi ensin MINÄ maksaa?!” ja vieressä seisoon siis toistakymmentä asiakasta numerolappu kädessään, haloo! No, aasiakkaale se ei kelvannut, joten hän tokaisi ”En osta täältä mitään koska pitää odottaa”. Jotkut yrittävät saada myyjän kiinni ovelasti kassan sivusta mutta ei se niin vaan onnistu – vuoronumerolappu käteen vain odottamaan niin kuin kaikki muutkin.

Ärsyttää muutenkin aasiakkaat, jotka kuvittelevat, että myyjien tehtävänä on vain rahastaa kassalla, kun töitä on kädet täynnä kaikkea muutakin ja on esim. tilauksia ja tuotteiden etsimistä asiakkaille ja ne voivat viedä aikaa. Hölmöimmät asiakkaat aina valittavat kun ”myyjät vain juoruavat eivätkä auta asiakkaita”. Jessus soikoon! Suurin osa asiakkaista ovat kyllä mukavia.

– Kalle Kassa –

Jaa tämä tarina:

6 kommenttia

  1. Ilmaveijari sanoo:

    On muuten asiakkaana tosi ärsyttäviä kiilaajat, jotka saavat palvelua. Kerran jonotin YTHS:n tiskille lapun kanssa ja kun oma numeroni tuli niin tiskin luona päivystänyt nuori rimppakinttu hypähti kenokaula notkuen tiskille ja itse noin 5m päässä päätin että en ala mesoamaan vaan otan uuden lapun ja odotan sitten vähän lisää. Onneksi nykyään ollaan tarkempia vuoronumeroiden kanssa.

    • Pena sanoo:

      Olisit mennyt vaan koputtamaan olalle että ”nyt on kyllä mun vuoro.” Ei noi urpot muuten ikinä opi, jatkavat vaan kun huomaavat että kerran kun pääsee ohi niin sitten jatkossakin.

  2. sammaa mieltä sanoo:

    Pitäisi olla jonkun joka leipoo näitä kiilaajia turpaan niin, että muistaavat vielä seuraavana vuonnakin. Niin ärsyttäviä ovat.

    • se kuuluisa joku sanoo:

      no meneppä leipomaan turpaan 🙂 se on kumma kun aina jonkun pitäis tehdä jotain mutta itse ei olla valmiita ”likaamaan” kasiään…

  3. ? sanoo:

    En tiedä missä työskentelet, mutta kuulostaa hölmöltä, jos kaupassa ei ole varsinaista kassahenkilöä. Jos asiakas itse osaa tavaran hyllystä ottaa ja haluaisi sen maksaa ja hoitaa asiansa nopeasti, niin joutuu silti odottamaan kaikkien muiden tilauksen ja kyselyt.

  4. :b sanoo:

    Etuilijat kyllä ärsyttävät. Itse olenkin ottanut sen taktiikan, että jos puskistä hyppää joku kiilaaja kysymään, että voisiko ostaa nopeasti tupakkiaskin/iltalehden/suklaapatukan tms. niin sanon, että älä minulta sitä kysy, vaan häneltä, jonka vuoro on tässä juuri on. Toimii ja yleensä kiilaaja hipsii kiltisti odottamaan omaa vuoroaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *