21/12
2007
16

Taksi

Olin töissä ravintolassa jonka keittiö on melko myöhään auki – n. puoleen yöhön – ja muuten suljemme 01-02 päivästä riippuen. Juuri kun olin sulkemassa ja viimeiset asiakkaat olivat lähdössä, samalla oven avauksella sisään paukahtaa keski-ikäinen pariskunta ruokaa kyselemään. Samalla kun jatkan töitäni kerron heille, että olemme juuri sulkemassa ja keittiökin on mennyt jo tuntia aikaisemmin kiinni… Suosittelen heille läheistä ravintolaa jonka keittiö on vielä auki. Koska paikka ei ollut heille tuttu, suosittelin taksin ottamista ja neuvoin lähimmälle taksitolpalle: samaa katua 20m alaspäin.

Tässä vaiheessa rouva KÄSKEE minua soittamaan heille taksin. Ilmoitan, että koska ravintola on jo suljettu ja minulla on jo kiire sulkemisen kanssa, en ehdi ja neuvon uudestaan tolpalle… Kuitenkin työkaverini soittaa heille taksin, kun oli jo omat hommansa saanut päätökseen.

Tästä rouva innostuu ja ilmoittaa minun olevan väärällä alalla koska en halua heitä palvella, ja kuinka tämä toinen työntekijä on asiakaspalvelun ammattilainen ja tämä toiminta on minulta vaan laiskuutta ja haluttomuutta hoitaa minulle annettuja työtehtäviä. Että muualla kyllä on autettu asiakasta jos hän sitä tarvitsee… Kaikki valitus siis sillä aikaa kun heille jo taksia soitetaan!

Tottakai soitan taksin jos minulla on siihen aikaa… mutta sen vaatiminen sulkemisen jälkeen ja henkilölle joka ei edes ole asiakkaamme ja ”luvattomasti” sisällä! Vielä lähtiessään rouva katsoi tarpeelliseksi kiittää kollegaani hyvästä palvelusta ja huomauttaa minulle, että huonompaa palvelua hän ei ole koskaan Suomessa saanut! Ja jos TODELLINEN asiakaspalvelija ei olisi tullut paikalle rouva olisi kyllä laittanut asian eteenpäin.. On yksi asia hoitaa työnsä hyvin, mutta ei kai kukaan voi olettaa saavansa missään muuallakaan palvelua sulkemisajan jälkeen!

T:kyyppäri

Jaa Facebookissa
Laita Twitteriin
Google Buzz

--------------------------------------------


Seuraavat jutut saattavat myös kiinnostaa...

  1. marge 21/12/2007

    Ja veikkaanpa että jos olisit heti soittanut taksin heille, et olisi saanut samanlaista vuolasta kiitosta hyvästä asiakaspalvelusta. Toisilla ei tuo suhteellisuudentaju ole ihan hanskassa.

  2. tarjoilijatar 21/12/2007

    Jos 20m päässä on tolppa, ei taksin soittaminen edes aina onnistu. Minulla ainakin taksitolpan vieressä sijaitsevassa ravintolassa työskennellessäni oli ohjeet, ettei takseja soitella, sillä ne eivät suostu tulemaan ravintolan ovelle. Joskus sitten harvinaisen jääräpäisille aaseille yritin soittaa ihan vain saadakseni ne hiljenemään, eikä kertaakaan taksi tullut. Nopeammin kävelevät itse tolpalle kuin soitetaan taksille.

  3. Lunttu 21/12/2007

    No perkele, minä kun luulin että aasiakaspalvelija on töissä 24/7.

  4. Jalpuri 21/12/2007

    Lunttu, miksi näin luulet? Asikaspalvelija on vain silloin kuin palkka juoksee ;) . Tekisitkö muka itse töitä palkatta?

  5. ....... 21/12/2007

    Esim. jyväskylässähän taksit ei yleensä edes tule keskustassa olevien ravintoloiden eteen, koska niitä tolppia tosiaan on aika tiheään. Keskus on sanonut useimmiten, että kävelepä lähimmälle tolpalle, tai odota huomisaamuun..

  6. rillintäti 21/12/2007

    Mulla asiakaspalveluinto loppuu siihen ku työaika loppuu. Sitten mun ei tarvi palvella, eikä kuunnella vittuiluja tms. :P

  7. Palvelua 21/12/2007

    Kyllä varmaan paljon riippuu myös asiakkasta miten paljon sitä palvelua työajan jälkeen löytyy. Jos asenne on se että ”per*** palvelua!!!” niin tuskimpa työajan jälkeen kukaan korvaansa lotkauttaa. Mutta jos asiakkaallakin on asenne kohdallaan, niin kyllä sitä hiukan voi joustaa.

  8. --- 22/12/2007

    Aivan oikein tehty. Kollegasi taisi mokata soittamalla taksin. Ärsyttävää kun ei pidetä linjaa, sitten nää aasiakkaat tulee myöhemmin marmattamaan että ku ”viimeki kerralla saatiin sitä ja tätä ja tuota…..” Itse olisin varmaan ensimmäisestä pahasta sanasta heittänyt asiakkaan ulos koko ravintolasta, työaika onkin sitten ihan erikseen.

  9. Hämmästelijä 23/12/2007

    Joo, ei tuo taksin soittaminen oikein ollut, varsinkin kun paikka oli jo suljettu ja kyseessä ei ollut edes asiakas. Sitä paitsi taksin soittaminen maksaa, tuosta tuli tappiota firmalle. Lisäksi 97% suomalaisista omistaan kännykän olisi vain soittanut omalla puhelimellaan tai aasiakas vain säästeli omaa laskuaan. Toisaalta 20m matka tolpalle eihän tuo ole matka eikä mikään, monesti ovelta taksille matka on n. 10-20m.
    Omalla paikkakunnallani ei taksia edes välitetä jos tolpalle on alle 200m.
    Oli nyt aasiakkaalla suhteellisuudentaju pahasti hukassa.

  10. Jaska 21/1/2008

    Kyllä taksin soittaminen oli ainoa oikea ratkaisu.
    oli firma kiinni tai ei, se on sitä asiakaspalvelua ja ei pelkästään sitä vaan myös ihmisten auttamista.

    Suomalaisessa kulttuurissa kun ei varsinaisesti tunneta edes asiakaspalvelu käsitettä.
    se että saa tuotteen ostettua, on suomessa asiakaspalvelua jo.

    Näyttäisi siltä että uuden sukupolven myötä huonompaan suuntaan ollaan menossa.

    Mutta toki Asiakas käyttäytyi huonosti tässä tapauksessa.

    Mutta näin ne käsitteet ja arvot muuttuu ajan kanssa.

    20 vuotta sitten tätäkin tarinaa olisi käytetty esimerkkinä että kuinka ei pidä palveluammatissa olevan toimia.

  11. jtr 1/7/2008

    Jaskan kanssa samoilla linjoilla. Meillä ainakin joustetaan taksin soittamisen kanssa, koska se jos mikä on asiakaspalvelua, kun ylittää asiakkaan odotukset. Asiakaspalvelua ei ole se, että annetaan jokin palvelu tai tuote. Se on varastotyötä, jota jokainen tämän sivuston ”palvelijoiksi” esittäytyvä osaa tehdä.

    Palvelua sen sijään on ylittää asiakkaan vaatimukset. Se taito useimmmilta tämän sivuston kirjoittajilta tuntuu puuttuvan.

    Kirjoittajallekaan tuskin olisi tullut kuin korkeintaan 10 minuutin myöhästyminen ja ainakin yksi varsin iloinen ja tyytyväinen asiakas. Tuossa tilanteessa olisi pitänyt kerätä irtopinnat kotiin ja sanoa jotakin, että olemme sulkeneet, mutta soitan Teille taksin, jotta pääsette ravintolaan, josta saatte tilattua ruokaa.

    Voit olla varma, että ravintolanne ja sinä olisitte saaneet hyvät suositukset tilanteesta.

  12. hovi 15/9/2008

    Yhdyn edelliseen. Ei toki ole mukavaa kuunnella asiakkaan ”kilahtamista” ja olla siinä vain huutopuuna ottamassa vastaan purkausta. Pienellä joustolla ehkä tämäkin tilanne olisi kääntynyt kaikkien osalta hyväksi. En minäkään pidä siitä esim. että asiakkaita tulee sisään ilman pöytävarausta minuuttia ennen keittiön sulkemisaikaa (otamme viimeiset ruokatilaukset klo 22.30. mennessä) Meillä on kuitenkin tapana kertoa asiakkaille missä kaupungin ravintoloissa on kyökki myöhempään auki ja ohjata heidät sinne vaikka soittamalla se taksi tarvittaessa. Joskus olen nähnyt tällaiset asiakkaat meillä seuraavalla viikolla…

  13. örkki 30/8/2009

    Siis noita h******n hiekkapi***ja tulee aina mouhoomaan mitä erinäisimmistä asioista ja taas lähtee työt alta, ja minä tunnen sen ja blaa blaa blaa… Se on aivan sama mitä sellaiselle tekee, jos ne ei ole aikaisemmin käyneet, eivät mitään osta ja ovat vain niin itseään täynnä että eivät pysty sitä helvetin kännykkää käyttämään joka kummallakin oli 250% varmasti mukana!!! Itseäni ärsyttää se että kuinka aasiakkaat eivät tajua sitä että: Kyllä! Aspa käy paskalla, aspa myös syö ja tekee kaikkea muutakin sellaista mitä ns. ”normaalit” ihmiset tekevät! V***u… Ääliöille ääliön kohtelua ja siinä samalla voit antaa muille asiakkaille palvelua ”exceptionelle”!!!

  14. pätkä 10/9/2009

    niin niin asiakkaat eivät ymmärrä että jos on suljettu niin sitten hyvässä lykyssä omalla ajalla heitä odotetaan että syövät/juovat loppuun kun pitää tulla viime minuutilla ja vaikka on suositeltu toista ravintolaa.ei minua ainakaan huvita jäädä ketään odottaan ja soitteleen taksia omalla ajalla ilman palkkaa kun pitäis olla esim jo lapsia hakemassa hoidosta

  15. Toinen asiakaspalvelija 18/4/2010

    Taksin soittaminen on ystävällistä, ja ystävällinen voi olla työajan ulkopuolellakin. Taksin soittamiseen ois mennyt varmaan alle minuutti. Ja veikkaanpa, että meni kauemmin siihen kun kinasit asiasta asiakkaan kanssa..

  16. Mina 26/4/2011

    Voi jessus sentään osia näistä kommenteista.. Kuvitelkaapa tilanne, että aspa on äiti, aspalla ei ole varaa autoon, vaan aspa menee bussilla. Sinun, aasiakkaan, vaatimusten takia, aspa on töissä esim 20min pidempään ja kas kummaa, myöhästyy bussista. Seuraavaa bussia pitää vaikkapa myöhäisen ajankohdan takia odotella 40min. Aspa saa lapsensa haettua hoidosta 1,5h sovittua aikaa myöhemmin. Miksi helvetissä aspan pitää työajan ulkopuolella olla sinulle tässä kohtaa yllättää asiakas iloisesti, jos vaikka se asiakas tulis ensviikolla takas.. Niinku jos sit vaikka kuitenkin tulis? Asioista, kuten siitä että liike on jo sulkenut, voi ja pitääkin sanoa nätisti, mutta itse en ainakaan ilmaiseksi mitään ylimääräistä tee, ja jos aletaan vaatimaan ja huutamaan, niin asenne palvella on vielä huonompi. Kyllä, aspana olen vieläkin ja työstäni tulee kiitoksia niin esimiehiltä, työtovereilta kuin asiakkailtakin



Jätä kommenttisi



Ottaako meno täällä päähän? Siirry toiselle puolelle, Aasipalveluun!