Olisko vieny kalorintarkalle naiselle evästä.

Olen monta kertaa miettinyt, että kehtaako kukaan alkaa vinkumaan grammoista irtoleikkeleitä ostaessaan.. Ilmeisesti alkaa Henk.koht. se on ihan se ja sama onko siinä pinkassa 180g vai 220g, jos 200 pyydän.

itse ostan monesti esimerkiksi salaattia lihatiskistä ja aika monesti on mennyt vähän yli sen mitä olen halunnut mutta en mä siitä ole alkanut huutaa tai käskenyt vähentää. Harvemmin alle on mennyt mutta en mä silloinkaan alkais valittaa jos se määrä on melkein sama kuin se mitä olen halunnut.

Aikoinaan isälläni oli tapana häkellyttää myyjiä leikkeletiskillä pyytäen ”kahdeksasosa-kilo gouteria”. Monesti katsoin kakarana vierestä kun mietiskeltiin 125 grammaa minuuttikaupalla… Noh, pyysi se aina sentään anteeksi

Olisit sanonut sille järjen jättiläiselle sen viipalemäärän grammamäärän lisäksi, niin oisit itekin varmaan päässyt vähemmällä. ;D

Heh, kuulostaa tosi tutulta. (Olin joitain vuosia sitten jonkun aikaa palvelutiskillä) Muistan kyllä elävästi, miten kolmen gramman tarkkuus aiheutti pettyneitä huokauksia ja töykeän ”olkooon nyt sitten” -kivahtamisen.

Vitsit mitä niuhottamista, muakaan ei haittaa yhtään onko sitä kinkkua vähän vähemmän tai enemmän kuin mitä pyysin. Meitä on monenlaisia tallaajia…

No on ihme miten tarkkaa se parikyt grammaa voi olla xD

Itse olen entisessä työssäni pakannut elintarvikkeita, aina tietyn painon mukaan, esim. 500g. Alle ei saa painaa yhtään ja jos paino jää heilumaan siihen rajalle niin lisää tavaraa. Eli kaikki pakkaukset olivat järestään vähintään 505g. Ja kuitenkin jotkut asiakkaat sitten punnitsivat itse liikkeessä ko. pakkaukset, etteivät vaan saisi alipainoista..

Minä kyllä punnitsen niitä pakkauksia useinkin, mutten siksi, etten saisi alipainoisia (niitä ei tosiaan juurikaan ole) vaan että saisin mahdollisimman painavan!

Duunikaverille kävi hyvä joskus kalatiskillä kun asiakas pyysi 500g silakkafilettä. Määräksi sattui sitten 510g, johon asiakas sitten huokailemaan että ”Voi voi, nyt ei kyllä mahu kaikki pannulle”. Siitä sitten otettiin se YKSI file pois. On se tarkkaa

Demarit

Tuttua juu toi pilkunnussiminen. Kaikki ei tunnu ihan tajuavan ettei sitä tavaraa vaan joskus ole mahdollista saada siihen vaa’alle just niin tarkalleen. On se sit kiva tosiaan sitten jättimäisestä kasasta rupee yhden silakkafileen/kinkkusiivun/oliivin tarkkuudella alkaa säätää.

No justiinsa juu. :/ Punnitseekohan herra hookoonsa ja snelmanninsakin aina, ettei vaan ole grammaakaan yli. Ja miten voi parin gramman alle painava paketti niin harmittaa lihatiskillä, hintalappu kun lätkästään kylkeen puntarin kautta kuitenkin, ei joudu edes tuommoisesta todella harmittavasta painovajauksesta maksamaan!

Eipä tunnu ihmiset tajuavat kuinka pieni määre gramma on. Itse tuotteessa gramman painava pala on niin minimaalinen, lähes suurennuslasilla tarkasteltava, että miten siitä edes jaksaa alkaa märisemään? ”nomuttakun minähän maksan tietystä määrästä niin sen on oltava se!” hohhoijaa

Hienoista hupiahan näistä TarkkaMarkka tyypeistä kaupassa sai. Paketit punnitaan jotta saadaan mahdollisimman iso,maitopurkit käydään kaikki läpi jotta löydetään pisin mehdollinen päivä ja kassalla maksettaessa 15,02 maksetaan käteisellä ja 15,03 kortilla ettei vaan hävitä sentin pyöristyksessä!
ym ym…

Jotenkin tuli mieleen turhapuro-rautakauppa sketsi.

”nauloja”
”paljonko?”
”sata kappaletta”
…
”yksi, kaksi.., kolme…”
…

Toi rautakauppa-sketsi on aivan loistava muuten…

Aivan vähintään raivostuttavaa käytöstä taas kerran. Mut on myös ihmisiä, jotka kiertää kaupan aina samalla tavalla ja nuppi sekoaa, jos hyllyjä on siirretty. Pätee varmaan tähänkin tapaukseen. Joko oli muutenvaan BeeVirtanen, jonka ainoa miehuuden hetki löytyy matkalta töistä kotiin tai sitten on asperger-syndrooma tms..

Toki tossa olis voinut todeta, että ”haen sen 15kg possun niin vetästään siitä se sadasosa…” tuskinpa olis tajunnut silti…

Pieni maa, pienet toleranssit. Edesmenneellä mummollani oli tapana ihmetellä, kuinka ihmiset edes viitsivät ostaa kaupasta alle kilon paketteja lihaa. Kaupassa saa ravata kaiken aikaa ja kauppiaalle tulee turhaa työtä kun pitää olla koko ajan lihaa pilkkomassa. Varsinkin kun jääkaappikin on keksitty. Hän oli tottunut siihen, että kaupasta haettiin sellaisia kunnon palasia, josta riitti viisihenkiselle perheelle pitkäksi aikaa.

Kävin eilen tukusta jauhelihaa ja todistin kyllä uskomattoman tarkkaa punnitsemista. Pyysin 1,7 kg jauhelihaa ja aspa ottaa kauhalla köntin jauhelihaa ja punnitsee sen -> 1,600 kg. Aspa ottaa painon tarkistettuaan hieman lisää ja lyö sen vaa’alle -> 1,700g Ihailtavaa tarkkuutta, kertaiskemällä oikea määrä. Ei sillä että olisin tuon asian kanssa kovin tarkka ollut, minulle olisi ollut aivan sama onko siinä 1,700 vai 1,727 kiloa lihaa. Aspalla oli vaan niin häkellyttävän tarkka arvio siitä kuinka paljon on tietty määrä jauhlihaa.

Minä olen aina yllättynyt, jos on sattunut niin, että makkarapino painaakin tasan sen verran kuin olen sanonut, esim. 150g. Ja varsinkin siitä, miten hyvin myyjät osaavat katsoa, että ottavat suht oikean määrän sitä tavaraa, yleensä ei tarvitse kuin lisätä tai ottaa pois siivu tai pari niin ollaan kutakuinkin kohdallaan. Joskus on käynyt niinkin, että myyjä ottaa pinon makkaraa ja vaaka kilahtaa kerralla täsmälleen oikeaan kohtaan.

Mutta kai sitä siinä työssä sitten harjaantuu.

Paikallislehdessämme oli asiaan liittyvä vihainen lukijatekstari. Paikallisessa supermarketissa ohikulkumatkallaan pysähtynyt perhe oli tyrmistynyt siitä, että irtokarkkia ostettaessa PUSSISTAKIN PITÄÄ MAKSAA! He olivat punninneet irtokarkkivaa’alla pelkän paperipussin, ja sehän oli maksanut kokonaisen 8 senttiä! Ja tietenkin, kun koko perheelle ostetaan karkkipussit, niin siitä tulee jo valtava menoerä. Kysymys kuuluikin, miten tällainen on mahdollista. Että sellaista…

Sitten rahanmeno minimiin ja koko perheen karkit samaan pussiin, jakakoot kotona. Tai myyjältä lupa panna namit hedelmäpussiin, ei varmasti paina NIIN paljoa.

Itsekin hämmästyn aina omasta harjaannuksestani, työni puolesta kun leikkaan paljon kalaa ja lihaa annospaloiksi, teen tietynpainoisia lihapullia jne. Yleensä viiden gramman heitto on suurin, mutta usein napsahtaa kerrasta kohdalle. Se on muuten hieno tunne! Vaikkei olisi asiakasta lähimaillakaan.

Eihän kukaan pakota ostamaan pussia. Voit latoa karkkisi suoraan vaa’alle, punnita, ottaa hintalapun ja kerätä karkit vaikka taskuun. Pussi on täysin vapaaehtoinen. (Sellainen lisähuomio vielä, että ainahan asiakas maksaa tuotteen ostaessaan myös pakkauksesta. Ja monesta muusta asiasta. Itse _tuotteen_ hinta on vain pieni osa.)

Kyllä lihatiskillä työskennellessä aika nopeasti harjaantuu niin silmä kuin käsikin tuohon ”painontarkkailuun”. Itselläni oli vastaavanlainen asiakas kuin aloittajalla; ala-asteaikainen opettajani kävi aina ostamassa samaiset 150g sellaista makkaraa, joka siivutettiin hänelle erikseen. Joka kerta vielä sai kuulla että kuinka minimaalisen ohuita siivuja rouvalle sais olla (meidän koneella ees pystynyt niin pieniin, herranen sentään).
Eräänä iltana olin ehtinyt siivutuskoneen jo pesemään pois, kun kyseinen nainen tassutteli tiskille (joka jo puolityhjänä je kiinni menossa). En kehdannut olla siivuttamatta kun oli kuitenkin kyseessä niinkin tuttu ihminen… Kun laitoin siivut vaa’alle, oli siinä muutama gramma ylimääräistä. Tästäpä ruova sitten kitisemään, että ihan liikaa. Jollen olisi kasvissyöjä, olisin napannut siitä sen yhden ylimääräisen siivun ja leikannut siitä pienen palan kulmasta irti ja tunkenut sen suuhuni. Mutta se siivu meni sitten roskiin, kunnei kelvannut.

Ei apua missä on tällaisten ihmisten elämä? :O

Heh, taidan itse olla tuollainen ”tarkan markan” tyyppi… Tosin koitan olla sellainen huomaamatta, palvelutiskihlöille / kassahlöille en kehtaa, enkä vaakalukemien heitoista rupea vinkumaan. Mutta katson pakkauksista päivämäärät ja otan mieluummin hyllyn perältä sen, missä on pisin aika, vihannes- ja hedelmärasiat syynään, ettei niissä ole pilaantuneita pohjalla ja tunnustan, että kassalla on käynyt mielessä, kannattaako maksaa käteisellä vai kortilla pyöristyksen huomioon ottaen.

Kauan, kauan sitten isäni ilmoitti naamatutulle lähikaupan omistajalle lihatiskillä, että 501 grammaa jauhelihaa, kiitos. Kauppias tokaisi salamannopeasti, että ei onnistu. Iskä siihen ihmettelemään, että miten niin. Kauppias vastasi, että kun tämä vaaka ilmoittaa massan kahden gramman tarkkuudella. Puhkesimme sitten koko joukko nauramaan, ja iskä pyysi 502 grammaa. Kauppias kaivoi köntin jauhelihaa ja lätkäisi sen vaa’alle, joka näytti tasan viittäsataa grammaa. Iskä ei viitsinyt moisen ammattitaidon äärellä vaatia lisägrammoja.

Tottakai katson maitotölkistä ja leivistä sen päivämäärn mikä on pisimpään ”voimassa” (ja tiedän että kyseiset tuotteet on piilotettu sinne alimmaiseksi/takimmaiseksi joka hyllyssä), kahden hengen taloudessa se maitotölkki kun ei kulu päivässä eikä kahdessakaan, saattaa joskus olla jopa viikon jääkaapissa kun ei olla maidon suurkuluttajia. Samoin leipä, kun nykyään melkeinpä kaikissa paketeissa on se vähintään 6 siivua/kappaletta niin ei viitsi ostaa sitä jossa on parasta ennen seuraavana päivänä…
Mutta noista punnitusasioista en ala valittaa, aivan se ja sama onko siinä 500 vai 530 grammaa…