Juhannus (ja muut juhlapyhät) kaupassa

Moni kaupassa työskennellyt on varmasti huomannut saman ilmiön kuin minä. Jos kauppa on jostain syystä kiinni päivän tai pari, ihmiset valmistautuvat siihen kuin maailmanloppuun. Ostetaan ruokaa monen viikon tarpeisiin ja yleensä kauppaan tullaan viime hetkellä…

Olin töissä isomman ruokakaupan kassalla juhannusaattona eli kauppa oli auki 8-12. Onneksi vuorolistat oli kirjattu kaikille puoli yhteen asti koska porukkaa lappasi kauppaan vielä muutamia minuutteja vaille 12 tekemään ne koko suvun ostokset. (Hei haloo!!)

Jonoista ja kiireestä huolimatta pysyin hymyilevänä ja iloisena. Sitten 20 yli 12 saapuu kassalleni nyrpeä vanhempi pariskunta.

Aasiakas kommentoi miten törkeästi heitä oli hoputettu pois kaupasta ja kuinka heillä oli jäänyt ostokset kesken. Mielessäni hieman ihmettelin että tuliko se niin yllätyksenä että kauppa menee kiinni kun kuulutuksiakin tuli viiden minuutin välein että kauppa on mennyt kiinni.

”Jäi nyt isot rahat saamatta kaupalta, kuin noin hoputettiin!” Johon rauhallisesti pahoittelin että valitettavasti kauppa meni jo 20 minuuttia sitten kiinni. Teki mieli vielä kommentoida että kyllähän se kauppa tässä menettää muutenkin rahaa kun joudutaan täällä työskentelemään yliaikaa teidän takia…

Joulua odotellessa.. 😀

Jaa tämä tarina:

10 kommenttia

  1. Leon sanoo:

    Ihmettelen aina kovasti että miten porukka kehtaa viipyä kaupassa niin kauan sulkemisajan jälkeen… itsellä tulee pakokauhu siinä kohtaa kun kuulutetaan että on vielä vartti aikaa, vaikka olisin jo lähellä kassoja. 😀

    • piilokuu sanoo:

      Mä oon kans samaa kastia, ei uskalla mennä enää 20 vailla sisään vaikka oikeasti pitäisi vaan se hätämaitopurkki hakea, etten vahingossakaan hidastuta työntekijöiden kotiinpääsyä.

  2. Hästägaasi sanoo:

    Sama ilmiö meilläkin. Viimeksi itsenäisyyspäivänä meillä kävi enemmän porukkaa kuin arkipäivänä keskimäärin (oltiin auki normaalisti). Ja tämän päivän systeemit tietäen jos oltaisiin oltu silloin kiinni, niin varmaan olisi kaikkialla SoMe:ssa lukenut miten p***a paikka me ollaan.

  3. teppo42 sanoo:

    Minulla on jo vuosikausia ollut tapana, että ennen pyhiä ei kaupassa enää käydä ollenkaan. Juurikin siksi kun se kauppa on silloin täynnä sekopäisiä idiootteja. Tai siis täydenpänä kuin yleensä. Joulun alus on pahinta aikaa, koska tuo megaryysis kestää pari viikkoa joten on aika mahdotonta olla koko tuota aikaa käymättä ostoksilla.

    • Putkimies sanoo:

      Sama vika. Lisäksi olen huomannut että varsinkin joulun alla ja pääkaupunkiseudulla myös liikenne menee aivan sekopäiseksi mitä lähemmäs aatto tulee. Senpä takia olenkin pyrkinyt siihen, että jouluostokset tehdään niin aikaisin kuin mahdollista, viimeiset tuoretavarat hankitaan mieluiten jostain lähikaupasta jonne pääsee vaikka kävellen ja ostoslistakin pysyy melko yksinkertaisena, eikä auton rattiin enää 22. päivä jälkeen jos henkikulta on kallis.

  4. Nicor sanoo:

    Ihmiset eivät tajua mitä sulkemisajat tarkoittavat: Sulkemisajan jälkeen ei enää saisi tehdä ostoksia, mutta jo otetut tuotteet saisi maksaa. Ennen aukiololain muutosta isot kaupat rikkoivat lakia kun antoivat asiakkaiden tehdä ostoksia sulkemisajan jälkeen. Omalla kohdalla eräs rouva tosiaan tuotiin vartijoiden toimesta kassalle eräänä jouluisena lauantaina 20 minuuttia sulkemisajan jälkeen. Rouva oli tulipunainen ja toisti jatkuvasti sitä, että hän oli ehtinyt kauppaan ennen sulkemisaikaa. Ilmeisesti kuvitteli, että tuolla olisi ollut jotain merkitystä.

    Toisessa tapauksessa asiakas tuli omin voimin kassalle, hänkin n. 20 minuuttia sulkemisajan jälkeen ja rupesi avautumaan kun hän ei millään löytänyt työntekijää auttamaan häntä. Tältä aasilta oli tainnut mennä ohi ne ”Palvelemme teitä vielä X minuutin ajan”-kuulutukset täysin ohi. Näiden hyllyväleillä olevien työntekijöiden työaika loppuu sulkemisaikaan.

  5. Pussivieköön sanoo:

    Eihän sinne kauppaan juhlapyhinä haluaisi mennä, mut minkäs teet. Aatonaattona kun pääsee aina töistä vasta alkuillasta, ajelee kaksi tuntia kotiin tai juhlapyhä ruuhkassa lähemmän kolme ja sitten sinne tungokseen ostamaan juhlaeväät. Vaihtoehto olla joulu ruuitta. Oishan se kiva, että ne jotka voi hoitais asian aiemmin kun omalla kohdalla ei ole mahdollista.

    • teppo42 sanoo:

      Entäs jos kävisit kaupassa vaikkapa kaksi päivää ennen aatonaattoa, sitten ei tarttis käydä aatonaattona enää? Huonoista rutiineista voi oppia pois.

      • Matkatyöläinen sanoo:

        Ja sitten kuskaisi kaksi tuntia autossa niitä ruokia aatonaattona kotiin? Eivät kaikki ole töissä kodin ja kaupan vieressä, vaan jotkut ovat jopa viikot vieraalla paikkakunnalla töissä ja kun sieltä tullaan kotiin viikonlopuksi tai juhlapyhiksi, niin ruokia ei voi ostaa ennen kuin kotipaikkakunnalta. Ennen kuin arvostelee toisten tekemisiä voisi edes pienen ajatuksen uhrata sille mahdollisuudelle, että sen toisen olosuhteet ovat erilaiset kuin omat. Usein nimittäin niin on.

  6. POMA sanoo:

    Kuinkahan kauan putiikkien pitää olla auki JOKA päivä aamusta iltaan ja läpi vuoden ennenkuin porukka tajuaa, että AINA pääsee kauppaan? Ymmärrän että vanhojen ihmisten, jotka ovat tottuneet että aattoina vasta käydään kaupassa, ajatuskulkuja on vaikea muuttaa, mutta kaikki muut kehityskelpoiset yksilöt saisivat vähän jo ajatella. Onko koko maailmaa pakko ostaa pyhien alla vaikka onkin vapaalla itse, vaan hakea perusjuttuja lisää sitä mukaan kun tarvitsee? Kaupat aukeavat kuitenkin hyvin nukuttujen yöunien jälkeen aina 7-9 tunnin päästä siitä kun ne sulkeutuvat.

Vastaa käyttäjälle Nicor Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *