Pikaruokalan asiakkaat

Olen pikaruokalassa töissä. Kyseinen työ on mukavaa, vaihtelevaa ja hyvin kiireistä useimmiten sillä onhan kyseessä PIKAruokala. Asiakkaina käy hyvin monenlaista ihmistä vauvasta vaariin, on ulkomaalaisia, bisnesmiehiä, perheitä, nuorisoporukoita jne. Mikä minua ärsyttää eniten tässä työssä? Minäpä kerron:

-Perheenäidit. Jonot ovat oville asti, vaikka henkilökuntaa on paljon niin silti kiireisenä aikana kaikilla on KIIRE koska onhan se Pikaruokala ja ruoka on oltava asiakkaalla mahd. nopeasti. Tyypilliset perheenäidit tulevat paikalle miehensä ja lapsiensa kanssa. He ovat saattaneet jonottaa jo tovin, sillä jonot ovat oville asti kiireisinä aikoina. He tulevat kassalle ja alkavat sitten vasta kyselemään lapsiltaan vuorotellen mitä haluavat. Siinä sitten luetellaan lapsille kaikki vaihtoehdot vuorotellen pienen itkun ja kiistelyn jälkeen. Ei sitten majoneesia, suolakurkkua tai pihviä hampurilaisen väliin. Suolattomat ranskalaiset ja maito juomaksi koska mehän tulimme pikaruokalaan syömään terveellisesti. Tällä aikaa edellisten asiakkaiden tilaukset odottavat valmiina odottaen pöytään viemistä, roskikset täytyy ja pöydät sotkeutuu ja vielä vartinkin jälkeen perheenäiti kyselee salaatin kaloreiden perään.

-Olemme tietoisia sekunnilleen kuinka kauan on tilauksestasi ja saatan hiljaisena aikana olla ainoa joka ottaa tilauksia vastaan ja hoitaa niitä. Tiedämme kyllä että huijaat kun sanot odottaneesi 20 minuuttia tuotteitasi silloin kun siitä on mennyt vasta 5 minuuttia.

-Minä, ravintolatyöntekijä joka seison kassalla en vastaa ravintolan hinnoittelusta, ulkonäöstä, toimintatavoista tai edes siitä kuinka nopeasti tuote valmistuu keittiössä. Minä en voi niille asioille mitään enkä voi antaa edes sitä vettä ilmaiseksi koska minä en niistä asioista päätä.

-Tämäkin on minun työpaikkani, se ei ole yhtään huonompi arvoisempi kuin sinun ”oikea” työpaikkasi eikä se oikeuta sinua haukkumaan minua idiootiksi tai rumaksi heti ensimmäisenä aamulla vaikka kahvin tippumisessa kestikin vähän aikaa. Halusin tarjota sinulle tuoretta kahvia enkä sitä tunteja sitten keitettyä.

-Autokaistalla on se tilauspömpeli ihan syystä. Siihen kerrotaan tilaus ja näin keittiö voi aloittaa tilauksen tekemisen heti, vaikka joudutkin vielä muiden autojen perässä jonottamaan hetken. Kun ajat kyseisen pömpelin ohi ja kerrot vasta luukulla mitä haluat niin on oma syysi että sinut laitetaan parkkiin odottamaan tuotteitasi ja loppujen lopuksi tilaukseesi menee puolet kauemmin aikaa kuin olisit kertonut sen jo sille pömpelille. Älä pura turhautumistasi työntekijälle saadessasi tuotteesi ja vaadi korvauksia koska jouduit odottamaan.

-Älä mene siihen ainoaan likaiseen pöytään minkä löysit ja tule vinkumaan rättiä itsellesi koska ”pöytä on niin likainen ettei siinä pysty syömään” ole hyvä ja mene siistiin pöytään. Tulemme siivoamaan heti, kun jonot ovat lyhyemmät ja yksi työntekijä pystyy lähtemään siivoamaan. Ja jos olet ikinä jättänyt tarjottimen roskineen pöytään niin on turha valittaa hitaasta palvelusta tulevaisuudessakaan. Se, että yksi asiakas sotkee niin on pois muiden asiakkaiden palveluajoista ja siisteydestä.

-Monet asiakkaat tekevät niin, että kertovat tilaavansa aterian ja vaikka nugetteja ja pirtelön ja tunkevat kortin laitteeseen jonka jälkeen eivät kuule ollenkaan tarkentavia kysymyksiä kuten mikä juoma, dippi ja pirtelömaku. Sä et voi maksaa kaupan kassallakaan ennen kuin tuotteet ovat vedetty kassan läpi saatika että kassakoneesta on valittu korttimaksu.

-Kun jonotat kassalla niin keskity että vuorosi tulee, äläkä siihen puhelimen näpräämiseen. Ihan päivittäin saa kiljua kassalla että ”vapaa kassa”, eikä seuraava jonossa kuule ja takana olevat asiakkaat sitten alkavat tönimään että hei sun vuoro. Vittuuntuneena poistun sitten kassalta kerta palvelu ei kelpaa eikä asiakas huomaa ympärillä tapahtuvia asioita.

-Niin burger king, hesburger sekä mcdonalds sun muut pikaruokalat ovat kaikki eri yrityksiä, meiltä ei saa toisen pikaruokalan tuotteita ei sitten millään vaikka muka ”aina on ollut”, et vain muista siis käyneesi viimeksi toisessa pikaruokalassa.

Jaa tämä tarina:

11 kommenttia

  1. Putkimies sanoo:

    Joo pikaruokala on ilmeisesti toinen todella vaikea konsepti sisäistää. Voisikohan se, rakkaat aasit, tarkoittaa sitä että myös niiden asiakkaiden on tarkoitus toimia siellä kohtuullisen nopeasti? Koska miten muuten se ravintola voi kokonaisuutena toimia nopeasti myös muille asiakkaille kuin teille? Ymmärrättekö ylipäätään mitä sana PIKA tarkoittaa? Vihje, se ei ole synonyymi hitaalle, laiskalle, rauhalliselle jne. Ettehän te yritä pikaparturiinkaan varata epätoivoisesti aikaa ja sitten tule paikalle kärvistelemään ja vetämään hernettä nenään kun asiakkaat palvellaan saapumisjärjestyksessä.

    Sivuhuomautuksena vielä, vaikka itsekin puhdasta laiskuuttani käyn noissa paikoissa silloin tällöin, niin suoraan sanottuna ihan potaskaahan se on mitä siellä tarjotaan, ruokaa korkeintaan lainausmerkeissä. Joten ihminen joka vähääkään tosissaan ajattelee omien tai lastensa syömistensä terveellisyyttä ei todellakaan avaa edes tuollaisen paikan ovea, kaikki mitä sen jälkeen tapahtuu on silkkaa itsepetosta.

  2. Mirin sanoo:

    Aina tulee ihmeteltyä kyllä ihmisten kyvyttömyyttä päättää mitä haluaa ennen kuin pääsee tilaamaan, itsehän en jonoon edes mene ennen kuin tiedän mitä haluan, ellei jono ole niin pitkä että ehtii samalla päättämään. Ärsyttää myös ihmiset jotka jättää pöydät ihan törkyisiksi roskineen mielenosoituksellisesti, koska ”kesti niin kauan saada palvelua”, koska kyllä, sillähän se nopeutuu että jätetään työntekijöille enemmän tehtävää.
    Mutta ihan näin asiakkaan näkökulmasta; Kassa työntekijöissä henkilökohtaisesti kyllä ärsyttää kun aina kun tilaan, eli tyylillä ”Hei! Kerrosateria isommilla ranskalaisilla, paprikamajoneesilla ja colalla” niin myyjä keskeyttää lauseen heti alkuun ”mikä juoma?!” Ja ”tuleeko muuta”, kun kuitenkin kaikki tiedot tulevat, jos jaksaisi kuunnella loppuun =p pyrin muistamaan tilausta tehdessä mainitsemaan sen juoman ensin (kun se nyt kerran on nii tärkeää), mutta siitä huolimatta heti kun olen aterian maininnut niin puhutaan päälle ja kysytään sitä juomaa, minkä olisin ihan juuri sanonut, on inhottavaa kun kassa keskeyttää, tulee tunne että ei kuunnella, samalla kun ärsyttää että tilauksen omisin sanonut nopeammin ilman keskeytyksiä, tarkentavia kysymyksiä voisi mielestäni esittää vasta jos asiakas ei ole osannut kaikkea tarvittavaa kertoa.

    • Jenny sanoo:

      Sulta saatetaan kysya sita juomaa siksi ensin/kesken tilauksen, etta kassasysteemi ei paasta eteenpain valitsemaan niita sun soosseja yms. ennen kun se aterian juoma on valittu. 🙂

    • Aloittaja sanoo:

      Tähän on ihan pakko vastata näin ex-pikaruokalatyöntekijänä. Kassajärjestelmä haluaa tietyt tiedot tietyssä järjestyksessä. Esim. meillä se oli niin että ensin valitaan että tuleeko ateria vai hampurilainen ja sen jälkeen voidaan lyödä juomavalinta kassaan ja sen jälkeen vasta muut lisukkeet kuten nugetit ja sitten dippi.
      Jos asiakas puhua pälpättää koko tilauksensa hirveällä vauhdilla niin kuitenkin on pakko alottaa uudestaan koko keskustelu ”mikä ateria se nyt olikaan ja mikä juoma” koska eihän niitä nyt ulkoa muista. Se on nopeampaa niin että lyö kassaan tilauksen tiedot siinä järjestyksessä kuin kassa ne kysyy. Jos asiakas kertoo ensin että ottaa juomana cokiksen niin sillä tiedolla ei tee mitään ennenkuin on kerrottu että tuliko se ateriana vai hampparina ja sitten sen juoman on jo unohtanut.

      • Mirin sanoo:

        Juu, kuten totesin niin pyrin muistamaan sen juoman seuraavana (oletinkin että kyseessä varmaan ns ”pakkojärjestys”) aterian maininnan jälkeen, mutta kun aina en ehdi edes sitä ”juustoateria fan…” ennen kuin puhutaan päälle ja kysytään juomaa 🙂

    • Pamppu sanoo:

      Tämä! Itse harvoin teen mitään isoja tilauksia pikaravintolassa, ja jos niin kyllä mä pyrin erittelemään ne niin että kassa pysyy perässä. Esimerkki:

      -Moi! Mä ottaisin yhden kerrosaterian kokiksella ilman jäitä, kiitos 🙂
      -Tuleeko ateria, vai pelkkä hampurilainen?
      -…. ateria kiitos.
      -Ja millä juomalla?
      -Kokis ilman jäitä kiitos.

      Saan aterian ja juoman jäillä. No en jaksa noin pienestä valittaa mutta tuntuu ettei kuunneltu yhtään sitä tilausta.

  3. MsPiggy sanoo:

    No niin, seuraa paljastus. Olen ollut pikaruokaravintolassa töissä! Varmaan reilun pari vuotta iltaisin. Ja ihan parhaat muistot hulluista, ihanista työkavereista. Niistä a(a)siakakkaista en muista kuin yhden, joka oli tosi veemäinen, keski-ikäinen mies, jolla oli varmaan omassa elämässä ongelmia, kun täytyi ruveta syyttä suotta veetuilemaan. Oli muuten aika tiukka duunipaikka, siellä ei todellakaan lorvittu! Olen myös ollut huoltoaseman kahvilassa. Siellä aika usein ihmettelin, että miksi ihmiset tulee huoltsikan kahvilaan veetuilemaan? Että uskokaa tai älkää, niin arvostan hyvää asiakaspalvelua! Mutta se, että aspan pinna palaa, siitä, että kuulee samat vitsit/ hokemat moneen kertaan tai se, että ihmiset kysyy aspan mielestä tyhmiä, saa minut näkemään punaista! En todellakaan kiellä sitä, ettei ole niitä aasiakkaita, mutta jos joku nyt erehtyy sanomaan, että ”tämä on sitten varmaan ilmainen”, kun kassajärjestelmä ei löydä tuotteelle hintaa, ei minusta tee kenestäkään aasiakasta. Asioista ja aasiakkaista vois(si) kertoa myös hauskasti, eikä aika silleen totaalisesti dumaten. Peukutan kyllä kaikki mielestäni hyvät ja kivat tarinat.
    Ja tälle tulee alapeukkua taas tietysti niin helvetisti, mutta olen siihenkin jo niin tottunut.

    • jepjou sanoo:

      Älä välitä alapeukuttajista. Ne on niitä hiekkapilluja ja impotenttejä, jota menee mamman kainaloon imemään peukkua kun joku sanoo vähänki pahasti.

  4. justjuu sanoo:

    Ei himputti, pitääpä pysyä jatkossakin poissa noista paikoista. 😀 Eihän se juuri minulle, AASILLE, edes ole kovin pikaista jos ensin sotken siellä jonojen välissä juuri asioivien asiakkaiden selkien takana tavaamassa ruokalistaa ja sitten kipitän vasta jonottamaan vuoroani, joten yhtä hyvin voin mennä sitten muuallekin. Ja ainakaan itse en suuremmin kaipaa ketään nuohoamaan selkäni taakse kun olen kassalla maksamassa ihan omalla vuorollani. Kaikki eivät tiedä käytäntöjä ulkoa koko menusta nyt puhumattakaan ja viimeistään salaattikastikkeet on jollain pikkulapulla vasta kassan vieressä. Kerta se on ensimmäinenkin pikaruokalassa ihan jokaiselle, mutta positiivisesti ajatellen ehkä niissä perheissä jotka nyt hidastelee kasvaa sitten aikuisia jotka tietävät kaiken valmiiksi niin eivät hidastele enää aikuisina.

  5. Perus sanoo:

    Perheenäitien käytetyin tekosyy sikamaiseen käyttäytymiseen: koska arki. Jos se arjen pyörittäminen vie kaikki käytöstavat, sit kannattaa varmaan olla hankkimatta kersoja.

    • Naattis sanoo:

      Pakko kompata tätä. Duunissa kuin duunissa on jokseenkin kauhistus kun näkee sen perheenäidin vauhdikkaasti sinkoilevine kersoineen lähestyvän kassaa. Siinä saa jo valmiiksi hälyttää työkaverin paikalle toiselle kassalle jononpurkajaksi. Melu ja sekoilu on usein niin intensiivistä, että menee 5min ennenkuin perheenäiti edes ottaa minkäänlaista kontaktia myyjähenkilöön vaikka ovat jo tovin nojailleet tiskiin.

      Käynnissä on jatkuva ”älä istu siihen, älä ota sitä, nyt ei oteta karkkia, hei nyt ette mene sinne, tarviiko sun käydä vessassa, ota se pipo pois päästä…”-monologi johon kassa yrittää kysellä väliin, että mitähän palvelua/tuotetta perhe kaipaa, ja sitten odotellaan kaikessa rauhassa kun jokainen lapsi päättää erikseen, tai lähtee vuorotellen hakemaan jotakin hyllystä ja jää räpläämään kännykkää matkalla takaisin kassalle.
      Tilausta ja mielipiteitä muutetaan lennosta, koko setti saattaa muuttua täysin erilaiseksi monta kertaa, sitten pulistaan puhelimeen kun ”oota mä kysyn haluaako kotona/autossa odottava henkilökin täältä jotain” ja kappas kun naapurin Mirjakin sattui kohdalle ja viikon kuulumiset täytyy vaihtaa nyt heti, eikä esimerkiksi siellä pöydän ääressä sitten kun kassalta on päästy.

      Ai niin ja yksi lapsista haluaa tottakai maksaa omat ostoksensa itse, ne pitää eritellä tilauksesta ja purra hymyillen hammasta kun juniori ottaa aikansa ottaessaan repun selästään, kaivaessaan sieltä jonkin pokemon-kukkaron ja asetellessaan 20-senttisiä hitaasti tiskille. Ja sitten penätään vielä sitä puuttuvaa 5-senttistä johon loppuenlopuksi tarvitaan koko perhe apuun tarkistelemaan omat kukkaronsa, taskunsa, laukunpohjansa kun juniorin nyt kertakaikkiaan täytyy saada maksaa tasarahalla.

      Parasta on jos perheenäiti tulee useamman perheenäiti-kaverinsa ja kaikkien näiden lasten kanssa tiskille, kun ensimmäiset 10min ensinnäkin selvitellään kuka on kenenkin lapsi ja monenko lapsen tuotteet kukakin mamma maksaa ja millä. Helposti menee jopa 20min.

Vastaa käyttäjälle Mirin Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *