Author: Aasiakas.net

Mummovaraajat

Niina Backman avautui jokusia päiviä sitten tapauksesta, jossa mummo oli kassajonossa varannut paikkansa jauhelihalla. Itsellenikin on sattunut näitä ”varaustaktikointeja” asiakaspalvelutyössäni, mutta kaikkein mieleenpainuvin tapahtui, kun olin itse asiakkaana vaatekaupassa. Halusin sovittaa vaatetta ja luonnollisestikin...

Missä muovikassi?

Jonkinlaista loogisen ajattelun puutetta on sellaisilla asiakkailla, jotka iskevät tyhjän muovikassin ensimmäisenä liukuhihnalle ja siihen päälle latovat kaikki ostoksensa. Ja sitten he vaativat sen muovikassin ensimmäisenä sieltä alta, jotta pääsevät pakkaamaan ostoksiaan sillä aikaa,...

Potut pottuina

Olen töissä suurehkon liikennemyymälän ravintolan keittiössä. Vähintään kerran päivässä käy niin, että annos tulee takaisin ”koska siinä on väärät perunat”. Kassallamme ei kysellä ”millä perunoilla” koska kukaan asiakkaista ei koskaan asiaa valmiiksi mieti, ja...

Asiakaspalvelua oltava oman hengen uhalla

Hoidamme asiakaspalvelua sekä puhelimitse että sähköpostitse, ja erilaiset asiakaspalvelutilanteet ovat tulleet tutuksi vuosien varrella. Yleisin olettama ihmisillä tuntuu olevan, että sähköposti = chat-palvelu, johon tulee vastaus heti, ja että puhelimessa ei voi olla lainkaan...

Järjen käyttö sallittu

Olin aikanani töissä erään suuren oppilaitoksen opiskelijapalveluiden asiakaspalvelussa, siis paikassa, jossa opiskelijat kävivät hoitamassa ilmoittautumisia, saamassa opiskelijatodistuksia, täyttelemässä hakemuksi/kaavakkeita ja muuta sellaista… Opintotukikaavakkeiden täyttäminen oli monesti kinkkistä puuhaa, mutta hankalinta tuntui olevan allekirjoittaminen. Allekirjoitus-kohdassa...

Puhelinasiakaspalvelun ”ihanuus”

Sanonpa alkuun, että suurin osa asiakkaista on todella asiallisia ja ystävällisiäkin asiaansa hoitaessaan. Mutta sitten on taas ne a(a)siakkaat, jotka ovat aivan oma lukunsa. Työskentelen erään suuren yrityksen puhelinasiakaspalvelussa. Asiakkaat soittavat meille ja voivat...

Uudenvuoden raketit

Työskentelen isossa marketissa, jossa oli uudenvuoden lähestyessä ilotulitemyynti. Raketit piti maksaa rakettipistettä lähinnä oleville kahdelle niille varatulle kassalle. Sen lisäksi, että ihmiset olivat kovin tuohtuneita, kun eivät voineet maksaa ilotulitteitaan kaupan toisen pään kassoille,...

Kieltäkää pullonpalautuskoneet

Asiakkaan laittaessa pulloja palautuskoneeseen, kone menee jumiin eikä anna kuittia. Kaikki tietää, että näin käy aina välillä, koska kone on esim. täynnä tai aasiakas on itse tukkinut koneeseen sinne kuulumatonta, tms… Asiakas huutaa palautusnurkasta...

Väkisin jonottajat.

Suomalaisilla on ilmeisesti jonkinsortin viha-rakkaussuhde jonottamiseen. (En ollut tässä tapauksessa itse työntekijänä, vaan tilanteen sivustaseuraajana. Hämmästytti kanssa-asiakkaiden toiminta.) Olin Hki-Vantaan lentokentällä jokunen vuosi sitten, matkalle lähdössä. Koneen lähtöön oli vielä yli kaksi tuntia, mutta...

Asiakaspalautukset

Eräässä tavaratalossa työskennelleenä haluaisin kertoa TOP 3 asiakaspalautusyrityksistä: 1. Asiakas yrittää palauttaa kylpytakkia 3 kk myöhässä (palautus- ja vaihtoaika 14 vrk), syy: on ollut koko kesän maalla ja sain tämän siellä syntymäpäivälahjaksi. Kylpytakki on...