”Kaikki on kauhean kallista!”
Olin töissä käytettyjä tavaroita myyvässä yrityksessä, josta sai myös antiikkiesineitä. Eräänä päivänä paikalle saapui erittäin happaman näköinen nainen, joka ei vastannut tervehdykseen ja vältti katsekontia, kunnes käänsin hetkeksi selkäni:
- Teillä on täällä kyllä kaikki ihan ylihinnoiteltua!
En reagoinut, enhän minä niistä hinnoista päätä. Nainen janosi selvästi verta, koska hypistellessään kookasta erittäin hienoa antiikkista kattokruunua hän jatkoi valitustaan:
- Tämäkin lamppu maksaa Anttilassa korkeintaan 19 euroa.
Siis valehteleminenhan on rumaa, mutta ei ole asiani oikaista kaiken maailman hullujen harhaisia puheita ja hallusinaatioita, joten totesin:
- Kannattaa sitten hakea se Anttilan lamppu.
Nainen ei luovuttanut:
- Täällä on kyllä kaikki todella kallista.
Mitäpä siihen muuta sanomaan kuin erään hyvin tutun myyntimiehen sanoja lainaten:
- Eihän sitä ole pakko ostaakaan. (En kuitenkaan provosoinut jatkamalla ”…ellei ole varaa”.)
Vieressäni seissyt miesasiakas purskahti nauruun. Nainen katsoi minua pahasti ja meni kauemmas. Juttelimme hetken miesasiakkaan kanssa siitä, että asiakas voi aina äänestää jaloillaan. Hetken päästä, kun olin jälleen yksin, nainen ilmestyi taas ja jatkoi linjaansa:
- Ei kai asiakkaalle saa noin sanoa, että ”ei ole pakko ostaa”.
Vastasin hymyillen:
- Mutta eihän sitä ole todellakaan pakko ostaa.
[Välikysymys: miksei muka saa sanoa, ettei ole ostopakkoa? Pakkomyyntihän on se mikä v*tuttaa, kun myyjä suurinpiirtein hyppii nenän edessä ja tyrkyttää sulle jotain täysin tarpeetonta höystettynä ostakutääonniinhienojaedullinenkin-jankutuksella.]
Seuraavien sanojensa kohdalla naisen ilme muuttui astetta happamaksi, minkä en uskonut olevan mahdollista ennen kuin näin sen:
- Se on huonoa asiakaspalvelua sellainen.
Hymyilin edelleen ja sovelsin Matti Nykästä:
- Ehkä on, ehkä ei ole.
Lupaan syödä korillisen sitruunoita kuorineen, jos Anttila myy aitoja antiikkikattokruunuja 19 euron hintaan! 
T: Huono aspa
Värisilmää ja vaihtorahojen vaikeutta
Tämä tapahtui jo yli 2 vuotta sitten, mutta kaivelee edelleen.
Työpäiväni tavaratalossa oli alkamassa, ja aamu oli hiljainen. Olin sinä päivänä kassalla, joita oli auki useampia (ja asiakaspalvelussa vielä 2 työntekijää), eli puuhaa ei ollut paljoa kassaa kohden. Sitten sisään purjehtii keski-ikäinen naishenkilö, jonka jokainen kassa kaupungissa tietää hieman ”erikoiseksi” tapaukseksi. Itsekin tiedostin ongelmien mahdollisuuden, mutten osannut seuraavaa tapahtumaketjua odottaa:
Nainen suuntaa suorinta reittiä tyhjälle kassalleni ja rupeaa tiedustelemaan alennuksessa olleista lakanoista. Varmistin puhelimitse osastolta, että meillä kyseisiä lakanoita vielä oli, ja että ne olivat vielä 6,95 €. Neuvoin mistä laarista osastolta lakanat löytyisivät ja osoitin samalla kyseiseen suuntaan (osastoon olikin melko suora näköyhteys).
Tämä ei rouvalle riittänyt, vaan hän rupesi tivaamaan että lähtisin hänen kanssaan etsimään sopivia lakanoita. Yritin vakuutella etten oikeastaan saisi jättää kassaani, mutta voisin kyllä soittaa apua osaston asiantuntevilta myyjiltä. Tämähän ei tietenkään käynyt(?!), sillä kyllähän MINÄ voisin HÄNTÄ lähteä auttamaan, vai enkö omannut taitoa palvella asiakasta? Samassa kassojen vastuuhenkilö asiakaspalvelusta huomautti että se ei ollut liikkeessä tapana, mutta koska oli hiljaista hän antoi reissuun luvan. Tässä vaiheessa huomautan vielä että asiakkaalla oli tunnetusti ”erityisiä tarpeita”, joten joustaminen oli ehkäpä oikeutettua – olin lisäksi työskennellyt myös osastoilla, joten tehtävän ei olisi luullut olevan ylivoimainen.
No, siitäpä sitten lähdettiin kohti lakanoita, joiden laari jo näkyikin heti osastolle mentäessä keskellä isoa käytävää. Tässä vaiheessa käytiin seuraavanlainen keskustelu:
M: ”Niin, tässä tosiaan nämä alennuslakanat ovat, 6,95 €/kpl, ja värejäkin on vielä muutamia jäljellä. Voisinko vielä jotenkin auttaa?”
A: ”…Onko vihreitä?”
Kummastelin kysymystä, sillä jäljellä olevat värivaihtoehdot (n. 5 erilaista, ei kuitenkaan vihreää) olivat selkeästi esillä.
M: ”Valitettavasti vihreitä ei näy olevan jäljellä – tässä on vain näitä valkoisia, punaisia, beigejä, vaaleansinisiä ja keltaisia. Näitä lakanoita ei valitettavasti ole varastossa enempää, mutta kävisikö jokin muu väri?”
A: ”…Vihreä.”
M: ”Nii-in, olen pahoillani, niitä ei valitettavasti ole. Meillä on toki muita vihreitä lakanoita monia, muttei alessa. Haluaisitteko katsoa niitä vaihtoehtoja?”"
A: ”…”
M: ”Haluaisitteko katsoa niitä muita vihreitä?”
A: ”…Onko alessa violettia?”
Tässä vaiheessa hakkasin kuvitteellisesti jo päätä seinään mutta toistin vielä asiakkaan nenän alla olevien alennuslakanoiden värit ja totesin että ne ovat nyt alessa. Pitkien hiljaisuuksien ja minun epätoivoon vajoamiseni jälkeen päädyttiin valkoisiin, joita otettiin kahdet. Minähän ne toki kannoin, koska rouvan polvi oli huonona, ja hetken kuluttua olimmekin jo taas kassallani. Matkalla rouva nappasi vielä mukaan suklaata, jolloin yhteissummaksi tuli 15,55 €. Kun tuli rouvan vuoro kaivella lompakkoa, ei kaikki mennytkään ihan suunnitelmien mukaan.
Aasiakas availi hyyyvin hitaasti lompakkonsa pöydälle, tarkastellen varovasti jokaista taskua (tyhjiäkin useamman kappaleen). Yksitellen lompakosta siirtyi pöydälleni 5 ja 10 € setelit sekä 50-senttinen. Kuitenkin kun viisi senttiä puuttui, rouvan ilme happani huomattavasti. Pussukka kilisi kolikoita, mutta hänellä ei ollutkaan antaa tasarahaa!
Nyt hän sitten rupesi tivaamaan minua alentamaan lakanoiden hintaa, jottei hänen tarvitsisi rikkoa isompaa kolikkoa. Nostettuani leukani lattialta totesin etten valitettavasti saa antaa lisäalennuksia. Tästähän nainen tulistui ja rupesi huutamaan ja haukkumaan minua. ”Jo on kumma kun ei yhtään voi maksavan asiakkaan kohdalla joustaa!”. Yritin rauhoitella ja ystävällisesti totesin että että hänellä kyllä selvästi on vielä se tarvittava 5 senttiä mukana.
Samalla viitoin vastaavan kassahenkilön jälleen paikalle ja selvitin tilanteen hänellekin. Hän oli talossa ollut n. 20 vuotta ja toiminut useasti kyseisen henkilön kanssa ja totesi jälleen ettemme saa niitä alennuksia antaa, ja ettei pitäisi olla mitään ongelmaa: tuotteet olivat sen luvatun hintaisia ja rouvalla oli reilusti rahaa.
Tässä vaiheessa saimme molemmat kuulla perinteisen ”P*ska palvelu, en tule tänne enää ikinä!” -puheen, ja rouva lähti juoksuvauhtia ulos.
Lakanat jäivät kassalle, ja toinen myyjä totesi ettei ollut eka kerta kun tältä aasiakkaalta oli uhkaus kuultu. Päivä jatkui hiljaisena, ja palauttaessani lakanoita osastolle naureskelin, että voisihan se aamu tylsemminkin kulua.
T: pärsky
Ei ymmärrystä kassoille
Se kun kassa tekee jonkun pienen virheen ja asia on korjattava (johon menee se 10 sekuntia) on tietysti aina se upea tilanne kun aasiakas voi purkaa pahaa oloaan kassa-paralle. Ihmisethän eivät tunnetusti koskaan tee virheitä.
Seurasin kerran vierestä kun kassa naputti jotakin väärin ja joutui korjaamaan asian. Asiassa ei mennyt todellakaan kauaa mutta ulkomaalaissyntyinen (venäläinen?) hienostorouva käyttikin tilanteen heti hyväkseen.
Aasiakas: ”Oletko täällä ensimmäistä päivää töissä?”
Kassa: ”En, olen ollut täällä ihan paikan avaamisesta lähtien.” (Putiikki ollut siinä n. vuoden)
Aasiakas: ”Aijaa, ei uskoisi.”
Aasiakas rupee tiirailemaan kassan nimikilttiä.
Aasiakas: ”Miksi tuossa lukee Pedro?” [*nimi vaihdettu*]
Kassa: ”Koska se on nimeni.”
Aasiakas: ”Peeeedro, hihihiihihi, mikä nimi!”
Sitten aasiakas häipyikin ja en voinut uskoa miten ala-arvoisesti niin hienosti pukeutunut rouva osasikaan käyttäytyä, ettei mitään parempaa keksi kuin pilkata jonkun nimeä. Hatunnosto kassalle joka pysyi tyynenä kuittailun aikana vielä joulu-ruuhkien aikana. Rouvalta olisi pitänyt kysyä jotakin yhtä ”nasevaa” kuten:
”Puhutko ensimmäistä kertaa suomea?”
”En.”
”Aijaa, ei uskois”
T: Kassajonottaja
Miten pitkään tomaattia voi käyttää?
Kaupassamme käy eräs nainen, jolla on outoja tapoja. Kuten se, että tuotteet pitää NOSTAA, niitä ei saa laittaa hihnalle. Lisäksi purkit on laitettava tietty sivu edellä häneen päin ja ne on NOSTETTAVA hänen eteensä.
Tuotteet kuulemma menevät rikki ja pilaantuvat hihnalla…
Huippuna kuitenkin oli se, kun hän kysyi tomaatin – siis irtotomaatin, joka punnitaan – viimeistä käyttöpäivää. Ja hermostui, kun ei sellaista saanut.
T: Anna mun kaikki kestää
Pienemmässä koneessa ei voi olla tehoa
Työskentelen suuressa oppilaitoksessa ATK-tukena. Erään osaston vastaava, 55-60-vuotias naissihteeri tilautti – muiden mukana – itselleen uuden pöytämallin tietokoneen.
Koneessa piti olla lisänäytönohjain, maksimimuistit ja joku muukin herkku. Syytä tähän ei sinänsä ole henkilön töiden puolesta, mutta kun hän itse vastaa talouspuolesta, pääsee hän näin mukavasti valitsemaan parasta.
No, ajattelin että tilaanpa pienemmän keskusyksikön, koska naiset pitävät pienistä koneista mieluummin kuin isoista – ei vie tilaa eikä näytä niin rumalta, jne.
Pizzalaatikon kokoinen näppärä vekotin saapui. Vein sen valmiiksi asennettuna sihteerin huoneeseen odottamaan käyttöönottoa. Sihteeri palasi parin päivän päästä lomilta, mutta minä olin itse sairaana. No, klo 7.30 tuli soitto omaan kännykkääni, koska työluuri ei ollut päällä…
Sihteeri tivasi ensin tiukkaan sävyyn, olenko jo töissä? Vastasin että olen sairaslomalla huomisenkin, mutta että kone on kyllä valmis. Siihen hän, että ”Miksi minulle on ostettu näin pieni kone? Ei ole sellainen kuin piti olla! Nyt pitää heti palauttaa tämä ja hankkia oikea kone!”
Vastasin hänelle, että kyllä siinä samat toiminnot on, yritin lyhyesti selittää asian. Hän sitten sillä haavaa luovutti ja sovittiin tapaaminen ylihuomiseksi.
Tulinpa sitten aamuaikaisella sinne, ja hän oli selkeästi hieman rauhoittunut, mutta edelleen samaa mieltä. Koska en jaksanut aiheesta vääntää, kävin johtajan luona kertomassa asiasta. Kaikki tietävät osastolla kyllä, miten hankala ja oikukas ko. nainen on. Johtaja suostui vaihdokseen, eli tilaisin hänelle uuden, isomman koneen. Se sitten vaihdettaisiin päittäin sihteerin koneen kanssa, jolloin sihteeri saisi sen ”ison” koneensa.
Kului viikko, toinenkin, ja vihdoin uusi toimitus saapui, ja asensin vekottimen verkossa, sitten kiikutin sen sihteerille.
Heti kun tulin ovesta sisään, hän näytti vihaisen ylenkatseiselta. Hymyni hyytyessä hän totesi poikkinaisesti: ”Uuden koneen lasku tuli sitten. Et ole tilannut oikeaa konetta! Tässä ei ole samoja osia laskussa!”
Minä siihen, että johtaja ei halunnut niitä ekstroja, joita sihteerin koneeseen tuli, joten vaihdan ne komponentit käsin koneesta toiseen, siitä tulee ihan yhtä hyvä kuin piti.
Sihteerin naama muuttui punaiseksi ja hän huusi minulle suoralla kurkulla: ”Ei se ole sama! Sinä valehtelet! Olet tehnyt virkavirheen!”
Silloin malttini petti pahasti ja mustan raivon täyttäessä mieleni huusin takaisin: ”Se on s**tana ihan v*tun sama kone, sinä se tässä p**kele olet virheen tehnyt, kerron johtoryhmälle niin katsotaan kuka lähtee ja minne!”. Sitten heitin oven takanani kiinni ja lähdin pois.
Sama sihteeri terrorisoi edelleen osastoa. Hän jakaa ihmiset kahteen ryhmään – puolesta ja vastaan. Ensimmäinen ryhmä saa hyvää palvelua, toisen ryhmän edustajia vältellään tai ei palvella (jollain tekosyyllä). Joitain vihattuja ei edes tervehditä vaan luikitaan käytävällä edestä pakoon. 
Hauskana lisäjuonteena huutamisemme oli kuulunut sekä alakerrassa että yläkerrassa (lämmitysputkia pitkin). Alhaalla oli rehtori kahden kaupunginvaltuutetun kanssa ja ylhäällä hallintopäällikkö kahden asianajajan kanssa, neuvotteluhuoneissa… Tämä selvisi tunnin päästä myräkästä, käytäväkeskustelussa rehtorin kanssa. Reksi ihmetteli ääneen valtuutetuille että mikähän kissantappaminen siellä on ollut äänestä päätellen käynnissä.
Onneksi rehtori oli sihteerin inhokki, joten katsoin parhaaksi tunnustaa huutaneeni (ja syystä). Kun reksi kuuli, kenestä oli kysymys, hän vain nauroi ja sanoi että eihän sillä TÄSSÄ TAPAUKSESSA suurta merkitystä ole, jos nyt ääntä jouduin korottamaan.
T: IT-orja
Ei me ihmisiä olla, emmekä palkkaamme ansaitse
No niin, ajattelin tulla nyt jakamaan omat ikimuistoiset tarinani teille kaikille rakkaille aspoille.
Työskentelen hampurilaisravintolassa joka on yhteydessä huoltoasemaan.
Tämä tässä on jokapäiväistä:
Asiakas tulee hampparikassalle.
A: ”Tilaisin lehtipihvin ranskalaisilla.”
M: ”En valitettavasti voi tästä kassalta myydä teille ravintolan tuotteita, ravintolan kassa on tuossa.” *osoitan 5 metrin päähän*
A: ”No miksen voi niitä tästä tilata samalla kun tilaan lapselleni aterian? Täytyykö kävellä erikseen tuonne ja tilata omat ruokani eri aikaan? Mitäs järkeä siinä on?”
M: ”Olen pahoillani, mutta meillä tässä on eri kassajärjestelmä, josta ei löydy ravintolan tuotteita.”
A: ”Aijaaha, törkeää palvelua. Etkö voisi kävellä tuonne tehdä tilaukseni ja rahastaa minua tässä?”
Aasiakkaan takana on jonoa n. 20 metriä…
M: ”En valitettavasti voi, myymme tästä kassalta ainoastaan omia tuotteitamme.”
A: ”No voi herranjumala, on täälläkin palvelu, laiskoja p*skoja kaikki… Mä haluaisin todella tietää mistä teille palkka maksetaan!”
Ja näin sanottuaan kävelevät pois, tilaamatta mitään edes ravintolan kassalta. Samanlaisia kommentteja siis lähes jokapäivä.
=============
On perjantai-iltapäivä n. klo 17. Päivän ruuhka pahimmillaan, ihmisiä lähes ulko-ovelle asti. Olemme valmistaneet kymmeniä hampurilaisia valmiiksi tiskiin, jotta asiakkaat saavat tilauksensa mahdollisimman nopeasti. Kireän oloinen nainen tulee tiskille kamalassa kiireessä…
A: ”Mitä teiltä saa nopeasti, minun on lähdettävä 5 minuutin kuluttua?”
M: ”Sieltä löytyisi valmiina kana-, kerros-, juusto- tai megahampurilaista, ja niitä saisi heti mukaan.”
A: ”Jaa no, mutta ne eivät kuitenkaan ole tuoreita, minun on saatava tuore hampurilainen ja minulla on todella kiire. Haluaisin kalahampurilaisen ja nopeasti.”
M: ”Hyvä on, mutta kalahampurilaisemme pihvi paistuu 5 minuuttia ja 20 sekuntia, siinä menee kauemmin kuin heti valmiissa tuotteessa. Ja meillä on tässä hiukan ruuhkaa.”
A: ”Kyllä kyllä, mutta haluan sellaisen!”
M: ”Selvä, se tekisi X €, kiitos…”
Asiakas antaa rahan ja ilmoittaa odottavansa tiskin sivussa.
Kuluu 3 minuuttia ja asiakas palaa tiskille…
A: ”Missä se kalahampurilainen viipyy? Sanoinhan, että minulla on kiire. Ei tällaisellä oikeata työtä tekevällä ihmisillä ole aikaa seisoskella ja odotella jotain h*lvetin hampurilaista kymmentä minuuttia!”
Tässä vaiheessa vilkaisin naisen kuittia, ja tilauksesta oli kulunut 3 minuuttia.
M: ”Olen pahoillani, mutta hampurilaisenne on yhä valmistumassa; kuten rouvalle jo ystävällisesti ilmoitin, että tilaamassanne hampurilaisessa menee hetki kauemmin… Tilauksestanne on nyt kulunut kolme minuuttia, muutaman minuutin vielä kestää.”
A: ”Likka kuule siinä rouvittele ja yritä esittää sivistynyttä, katso nyt missä olet töissä! Ei kukaan oikea ihminen ole töissä grillillä! Haluan hampurilaiseni heti, minun on nälkä ja kiire! Mikä siinä on niin pirun vaikea ymmärtää?”
Tässä vaiheessa työkaverini on tullut jatkamaan kassalleni ja väittelen asiakkaan kanssa kaksin.
M: ”Jos ROUVALLA on niin kamala kiire, miksette ottaneet heti valmiita tuotteita. Kerroin teille ystävällisesti hampurilaisen teossa menevän hieman kauemmin, mutta halusitte välttämättä pitkäkestoisimman hampurilaisen. Ja anteeksi nyt vain, tämä ei ole grilli, tämä on hampurilaisravintola.”
Tämänkin kommentin sanoin yhä rauhallisella äänellä, tosin jo siihen malliin, että rouva tajusi pitää läpensä kiinni ja odottaa nätisti hampurilaistaan. Kun hampurilainen oli valmis, annoin sen naiselle ja toivotin hyvää ruokahalua, vastaukseksi sain vain ynähdyksen.
Jäin seuraamaan naisen lähtöä ja yllätyksekseni nainen istuutui pöytään, otti eteensä Turun Sanomat, luki lehden rauhassa loppuun ja alkoi vasta sitten syömään hampurilaistaan… Eli.. mihin katosi kiire sekä tuoreen ruoan välttämättömyys?
Niin, kiitos vain.. Me hampurilaistyöntekijät emmehän ole ihmisiä alkuunkaan tai saatika sitten sivistyneitä.
…..
Ja kiitos rakkaat aasiakkaat kun teette työstämme välillä oikein nautittavaa. Seuraavaksi kun ihmettelette miksei myyjä ole päivän kirkkain paiste, kannattaa tsekata se oma käyttäytyminen ja asenne siinä kassalla.
Tekisi mieli laittaa meidänkin kassaan isoilla kirjaimilla tämän sivuston osoite, niin pääsisivät katsomaan miltä meistä tuntuu.
Ah, tätä avautumisen iloa.
T: uskomattoman kyllästynyt
Siirrettiin kelloja ihan ilkeyttämme
Tapahtui leffateatterissa eräänä syksynä, talviaikaan siirtymisen jälkeisenä sunnuntaina:
Keski-ikää lähestyvä naishenkilö nyki erään salin ovea, joten menin katsomaan mistä oli kyse. Nainen kysyi tuohtuneena että miksei hän pääse sisään, vaikka elokuva alkaa ihan kohta. Aavistin heti mistä on kyse, pyysin saada nähdä hänen lippunsa, ja kuinka ollakaan, asiakkaalle oli käynyt ”perinteiset”: hän oli tullut paikalle tunnin liian aikaisin, koska ei ollut muistanut siirtää kelloaan talviaikaan.
No, asiakas alkoi siinä harmitella ja manailla koko kellonsiirtorumbaa. Minä myötäilin: onhan se aika turhaa touhua ja aiheuttaa juuri tällaisia sekaannuksia. Yllätyksekseni asiakas jostain syystä tulkitsi tämän myönnytykseksi, että vika onkin meidän teatterissamme ja alkoi vaatia hyvitystä ajan menetyksestä.
Selitin typertyneenä niin kohteliain sanakääntein kun mahdollista, että ei tätä nyt millään logiikalla voi kääntää meidän syyksemme. Mutta ei auta, ilmaisia popcorneja sun muuta olisi pitänyt saada.
Kaiken lisäksi nainen alkoi vaatia, että elokuva pitäisi laittaa häntä varten aikaisemmin pyörimään, koska ”tunnin odotus on täysin kohtuutonta”. Yritin selittää että se olisi epäreilua muita katsojia kohtaan (siis niitä, jotka olivat muistaneet siirtää kellonsa), mutta sehän ei tätä naista kiinnosta.
Lopulta jouduin kutsumaan esimiehen paikalle, koska itselläni ei ollut enää aikaa kuunnella inttämistä.
T: Käristelijä
Huvipuistossa tehdään mitä huvittaa
Olin viime kesän eräässä suomalaisessa huvipuistossa töissä, tässä matkan varrella sattunutta. Jokainen esimerkki on siis todella tapahtunut.
- Jos olet kesätyöläisiä useita vuosia vanhempi, olet kuninkaallinen. Sinun ei tarvitse kommunikoida heidän kanssaan, varsinkaan tervehtiä. Voit itse avata portit ja mennä ja tulla laitteisiin miten haluat, tupakoida missä haluat, säilyttää tavaroitasi missä vain, päättää itse mihin laitteeseen lapsesi on tarpeeksi iso ja kuinka monta kierrosta sinä ja armaat lapsesi saavat olla laitteessa jonottamatta.
- Työntekijöiden kanssa ei tarvitse myöskään kommunikoida, koska he osaavat lukea ajatuksia. Jos esimerkiksi mietit mihin jättäisit tavarasi odottamaan sillä aikaa kun olet laitteessa, tunge ne vain työntekijän käteen sanomatta mitään. Tai jos menet kaverisi kanssa samaan vaunuun, sitä ei tarvitse kertoa eikä näyttää seisomalla jonossa vierekkäin tai tulemalla portista yhtaikaa. Jos työntekijä on rikki eikä osaakaan lukea ajatuksia, häntä voi rangaista lyömällä, potkaisemalla, jättämällä portin väliin tai heittämällä jollakin.
- Kun jokin on huonosti, (tai jos muuten vaan kiukuttaa) se on työntekijän vika. Se s**tana on itse rakentanut laitteet huonosti, päättänyt niihin väärät pituusrajat, tehnyt kaikesta liian kallista, laittanut huvipuiston menemään väärään aikaan kiinni, ja sään liian kuumaksi/kylmäksi/tuuliseksi/sateiseksi. Hänelle täytyy valittaa ja raivota paljon että hän lopettaisi ilkeilyn ja laittaisi kaiken hyväksi.
- Jos käyt itse mittaamassa että lapsesi on liian lyhyt, laita hänet silti jonoon. Voihan käydä niin iloinen sattuma että lapsesi pääse vahingossa niin pienelle liian hurjaan laitteeseen, jossa turvakaaret ovat hänelle väärässä paikassa tai hän ei yletä pitää kunnolla kiinni. Eihän mitään onnettomuutta voi käydä, koska lapsesi tahtoo siihen laitteeseen.
- Jos laitekuljettaja on kuitenkin niin ilkeä, että ei anna sen puolisen metriä liian lyhyen lapsesi tulla laitteeseen, mene huutamaan hänelle että ”ONHAN SE NYT MELKEIN TARPEEKSI PITKÄ!!”. Auttaa vielä paremmin jos koko suku on ympärillä nyökyttelemässä että ”kyllä, kyllä, onhan se melkein”!
- Pidä koko ajan kamalaa kiirettä. Sinullahan on vain kahdeksan tuntia aikaa. Muista ryntäillä joka paikkaan, ränkyttää jokaista porttia, kiljua että ”PÄÄSEEX JO?”, ”KOSKA TÄÄ LÄHTEE?”, jne. Kun laite on pysähtymässä, aloita poistuminen viimeistään kahden metrin korkeudessa. Hakkaa ja revi turvapuomeja niin ne aukeavat. Hyppää alas ja ryntää jonon läpi sisääntuloportista ulos. Jos satut löytämään ulosmenoportin ja se on vielä kiinni, juokse niin kovaa kuin kintuista lähtee sitä päin. Tee tämä useimman kerran peräkkäin. Kyllä se hakanen vielä joskus siitä häviää ja portti muuttuu saluunan oviksi joista voi juosta läpi! Jos et satu löytämään mitään porttia, voit hypätä aidan yli, tai hätätilassa työntyä laitekopin seinästä läpi.
- Mikäli sinua ei huvita leikkiä mykkäkoulua työntekijöille, toinen varsin hyvä vaihtoehto on tyhmien kyseleminen. Aina kannattaa kysya onko tämä laite vaarallinen. Huvipuistolaitteethan tehdään tarkoituksella hengenvaarallisiksi ihan vain jännityksen lisäämiseksi, aina kannattaa siis varmistaa onko tämä niitä hengenvaarallisia vai vain pikkuisen vaarallisia laitteita. Vaikka puistoon on ilmainen sisäänpääsy, kannattaa varmistaa että pääsetkö vielä uudestaan ilmaiseksi sisään saman päivän aikana. Myös se kannattaa kysyä että kastuuko vesilaitteessa jossa ei ole kattoa, rankkasateella. Useimmat turvavyöt ovat laitteissa vain koristeena, joten kannattaa varmistaa että ”niin siis, tarvitseeko tämä laittaa kiinni?”
- Jos olet ulkomaalainen, on ok käyttäytyä kuin idiootti. Sinun ei tarvitse lukea ohjeita kylteistä vaikka niitä olisi omalla kielelläsi tai jollain kielellä mitä ymmärrät. Myöskin englannin tai vaikkapa elekielen taidot kannattaa unohtaa. Eikä muista ihmisistä kannata ottaa mallia sellaisissa kummallisissa tavoissa kuten esimerkiksi rannekkeen näyttämisessä, penkille istumisessa tai turvavöiden käytössä.
- Jos satut olemaan pissis, huvipuisto on mainio paikka pissistelyyn! Työntekijöitä kiinnostaa paljon pissisvalituksesi tai ihkuttelusi. Herutuskuvien ottamiseen loistava paikka on esimerkiksi lasten laitteet, joissa pitäisi istua paikallaan, tai puoliksi laitteen ulkopuolella silloin kun laite on lähdössä käyntiin, sekä kaikki portit, jonot ja muut ahtaat paikat mistä muut tahtoisivat kulkea.
T: raunakirsikka
