Author: Aasiakas.net

Aasiakas ei jätä rauhaan, vaikka alakin vaihtuu

Työskentelin ennen ammattikorkeakouluopintojani vuoden pari marketin kassalla. Tänä aikana valitettavan tutuksi tuli muiden kaltaistensa lisäksi miesasiakas, jonka palveleminen oli aina yhtä kiusallista. Aina oli pakko yrittää naurahtaa ko. setämiehen ’hassunhauskoille’ heitoille. Kaavaan kuului myös,...

Tyrannosaurus Rex -kädet

Luulin oppineeni koulussa ja omaa kehoanikin katsomalla, millainen anatomia ihmisellä on. Silti uskomukseni ja tietoni on osoittautuneet kaupan kassalla aivan vääriksi. Kassaneidillä/-herralla tulisi olla vähintään parin metrin pituiset kädet, jotta ylttää antamaan jokaiselle tiuskivalle...

30 senttiä liian vähän…

Jonkun vastaavan tapauksen muistelen jo täällä kerrottaneen, mutta tämänkertainen tapaus oli taas niin omassa luokassaan että… Olin siis töissä ja menossa juurikin ruokatauolleni ja jonotin kassalle maksaakseni eväät. Edelläni oleva rouva sitten päätti tehdä...

Asusteliikkeessä tapahtunutta

Olin jokusen aikaa sitten töissä asustekaupassa jossa päätuotteena olivat huivit. Pääasiassa asiakkaat olivat mukavia, jo keski-iän ylittäneitä ihmisiä joiden kanssa ehti jutustelemaan niitä näitä myynnin lomassa. Kuitenkin, muutamia outoja tapauksia sattui urani varrelle ja...

Missä ovat asiakkaiden käytöstavat?

Olen työskennellyt kaupantätinä nyt kuusi vuotta ja edelleen saa välillä yllättyä mitä kaikkea aasiakkaat kehtaavat asiakaspalvelijoille laukoa. Ihmisiä me kaikki ollaan ja vähän pitäis ajatella kuinka kanssa ihmisille puhutaan. Tämä sattui kolme vuotta sitten....

Maali kuin maali

Tapahtuipa tässä eräänä päivänä työpaikallani urheiluliikkeessä. Vanhempi asiakas saapui liikkeeseemme ja menee työkaverini luo. Työkaveri tervehtii häntä ja kysyy miten voi auttaa. A: ”Missäs päin teillä on maaleja?” T: ”No minkä lajin maalia tarvitsisitte?...

Marinaa Itsepalvelukirpputorilla

Olen töissä itsepalvelukirppiksellä. Periaate siis sellainen, että pöytävuokraaja itse hinnoittelee tuotteet ja asettelee ne pöytäänsä. Mun tehtävänä on rahastaa, järjestellä paikkoja ja valvoa ettei varastella mitään. Pidän työstäni, mutta yksi asia minua nyppii. Minä...

Yksinkertaiset ohjeet tuottavat vaikeuksia.

Helsingissä järjestettiin joitain kuukausia sitten eräs kansainvälinen tapahtuma, jotka vaativat kävijämäärien takia tiloja Messukeskuksesta. Olin kyseisessä tapahtumassa järjestyksenvalvojana (eli JV), ja kaikkien iloksi tapahtumassa vältyttiin suuremmilta häiriöiltä. Puhumassa oli jopa maailmankuuluja julkkiksia. Kukaan ei...

Ai mikset ottanu täältä?!?

Mikäpä siivoojaa enemmän piristäisi kuin — ah — niin autuaan ihana aasiakas. Jälleen kerran on täytynyt hakeutua mopin varteen kesällä, ja jo ensimmäisenä päivänä vastaan tuli semmoisia aasiakkaita että oksat pois. 1) Kun kysyn,...

Parkkipaikka tilauksessa

Istun lääkäriaseman luukulla ja otan vastaan ilmoittautumisia. Luukulleni tuli varsin tiukkailmeinen mies ilmoittautumaan, vähän myöhässä… Hoitaa ilmoittautumisen ihan asiallisesti, mutta ovesta ulos mennessään sanoo isolla ja kiukkuisella äänellä: ”Voisit muuten tehdä jotain tuolle parkkipaikkatilanteelle,...