Vain laihduttajalle sopiva työ?
Vuosia sitten pankissa, eläkeläisrouva nostamassa kassallani rahaa: ”Kylläpäs on jonoa, teillä pitäisi olla paljon enemmän työntekijöitä täällä.”
Vastaus: ”Kyllä meitä onkin, mutta juuri nyt on osa lounaalla.”
Rouva suorastaan kiihtyy: ”Mitä!!! LOUNAALLA?!!! Niin tietysti, menette syömään juuri kun on kiireisin lounasaika. Ette sitten yhtään ajattele meitä asiakkaita, jotka joudumme täällä jonottamaan.”
T: Hoikkeliini
Alekoreille tarvittaisiin kai vartijat ja tarkastajat
Asiakas (teinityttönen) tuli kassalle äitinsä kanssa. Ostoksena hänellä oli alle kymmenen euron hintainen toppi, johon hän oli mieltynyt.
Maksun koittaessa tytön äiti kuitenkin vaati saada tuotteesta alennusta, koska se oli löytynyt alennustelineestä. Selitin, ettei hyväkuntoisista normaalihintaisista tuotteista voida antaa alennuksia vain sen perusteella, että joku sovittamisen jälkeen on ne väärille paikoille laittanut (samalla logiikalla minäkin voisin valita kalleimmat tuotteet hyllyistä, väittää löytäneeni ne alelaareista ja marssia kassalle alennuksia kinuamaan).
Äidin mielestä tämä oli moraalisesti väärin. Kuulin, kuinka tyttö sanoi äidilleen, ettei se haittaa, koska hänellä on varaa. Tätä hän ei kuitenkaan tuntunut ymmärtävän. Lopputuloksena oli purettu kauppa sekä hieman nolostunut ja surullinen, paidatta jäänyt tyttö.
T: rättipirkko
”Tiedän tarkalleen mitä tarvitsen”
90-luvulla työskentelin tietokoneliikkeessä ja kuljetin tietokoneita asiakkaille ja asentelin niitä käyttökuntoon.
Asiakas kävi ostamassa koneen ja kertoi poikansa tietävän koneista kaiken ja hänellä olikin tarkkaan tiedossa millaisen koneen ja mitä ohjelmia tarvitsee (eli pelkkä Windows… ohjelmat kuulemma löytyvät omasta takaa). Asiakas oli noin 45-vuotias metallialan yrittäjä.
Vein seuraavana päivänä tilauksen mukaan kasatun koneen asiakkaan kotiin, laitteet pöydälle ja johdot paikalleen. Mies kysyi miten pääsee internettiin, ja kerroin että hänen tulisi ottaa yhteyttä nettiliittymäasioissa paikalliseen operaattoriin. Huono selitys, kyse oli minun osaamattomuudestani, mies kiivastuu oikein kunnolla. Kerroin asian toiseenkin kertaan ja annoin puhelinnumeron johon hän voi soittaa ja tehdä sopimuksen. Ei kelvannut sekään.
Mies hävisi paikalta ja tuli takaisin paperin kanssa ja kertoi että hänen tulee lähettää faksi: mihin paperi työnnetään? Kerroin että hän tarvitsee esimerkiksi skannerin että voi lähettää faksin tai erillisen faksilaitteen. ”P*skan myit” oli kommentti. Sitten hän kaivelee pinon laskuja ja kysyy miten koneella maksetaan laskut. Huh huh. Kysyin missä on hänen poikansa joka oli konsultoinut koneen ostossa, mutta hän kuulemma asuu eri paikkakunnalla, minun tehtäväni on kertoa miten kone toimii. Miehen vaimo saapuu paikalle ja kysyy mitä koneella voi tehdä. Kerroin mitä eri ohjelmilla voi tehdä ja kerroin myös etteivät he olleet ostaneet koneeseen muuta kuin käyttöjärjestelmän. Vaimo pyytää minua opettamaan heille miten konetta käytetään koska kumpikaan ei ollut aikaisemmin sellaista avannut…
Selitin että se onkin jo monimutkaisempi ja aikaa vaativa operaatio, eikä se kuulu toimenkuvaani, josta seurasi vielä kauheampi riita ja aloin jo pelkäämään oman turvallisuuteni puolesta. Haukuttiin ja puitiin nyrkkiä ja kerrottiin ettei minulla enää ole työpaikkaa kunhan he tekevät valituksen esimiehelleni. Minun piti kirjaimellisesti paeta paikalta; kengät jalkaan ja autoon, kiroilevan pariskunnan seuratessa pihalle asti.
Työmaalla kerroin tapauksesta esimiehelleni joka tunsi aasiakkaat ja soitti heille. Kiukku oli kuulemma edelleen päällä, mutta laantunut sen verran että myönsivät että tuli kiivastuttua vähän liikaa. Työpaikkani sain kuitenkin pitää…
T: TT
Puutteelliset tiedot hammasharjoista
Tapaus sattui noin 1,5 vuotta sitten, kun olin töissä eräässä apteekissa. Apteekissa oli pieni valikoima hammasharjoja myytävänä.
Näin erään vanhahkon naisen katselevan hammasharjojamme ja menin kysymään häneltä, josko hän tarvitsisi apua.
A: ”Haluisin ostaa hammasharjan, että voisitko kertoa mitä eroa näillä on?”
M: ”Totta kai. Eli meiltä löytyy kova-, medium-, pehmeä- ja extrapehmeä-harjaisia hammasharjoja.”
A: ”No kai niillä jotain muutakin eroa on?!? Minä olen asiakas, minun kuuluu saada kunnon palvelua!”
M: ”Niillä ei ole muuta eroa. Ne kaikki on saman merkkisiä, harjan kovuus on vain eri.”
A: ”MIKÄ SINUN KOULUTUKSESI ON, KUN ET OSAA MUUTA EROA NÄISTÄ KERTOA?!?! HALUAN APTEEKKARIN PAIKALLE!! MINÄ OLEN ASIAKAS, JOTEN MINUN KUULUU SAADA PALVELUA!”
Tällöin apteekkarimme sattui olemaan lähistöllä, joten hän tuli heti paikalle. Sitten hän selitti aasiakkaalle aivan samat harjan kovuuserot kuin itsekin olin sanonut. Rouva sitten päätyi extrapehmeään harjaan ja kiitti apteekkaria kovasti, ja ylisti kovaan ääneen, niin että minäkin kuulisin, kuinka hyvin apteekkari osasi harjoista kertoa. Rouva vielä sanoi apteekkarille, että tämä nuori neiti (tarkoittaen minua) ei ymmärrä, että asiakkaita tulee PALVELLA, koska se on asiakkaiden etuoikeus saada PALVELUA. Vielä kassallakin hän julisti olevansa asiakas, joten hänen tulee saada PALVEUA, osoittaen katseensa minuun.
Luuliko hän tosiaan, etten tiedä että kaikki apteekin sisälle tulevat ihmiset ovat asiakkaita, vai miksi sitä piti joka toiseen lauseeseen tunkea?? Sen jälkeen oli hermot kireällä ja pitkään!
T: ”liian tyhmäkö”
15 cm vai 30 cm?
Subityön tähtihetkiä osa 987:
Myyjä: ”Otatko 15- vai 30-senttisen?”
Asiakas: ”Mulla on kyllä 18-senttinen omasta takaa!” (miehistä naurua)
Toinen suurta suosiota saavuttanut:
Myyjä: ”Otatko kokonaisen vai puolikkaan?”
Asiakas: ”Leivästä en tiedä, mutta kyllä mulle kokoNAINEN kelpaa.”
T: Sandwich artist
”Kaikki on kauhean kallista!”
Olin töissä käytettyjä tavaroita myyvässä yrityksessä, josta sai myös antiikkiesineitä. Eräänä päivänä paikalle saapui erittäin happaman näköinen nainen, joka ei vastannut tervehdykseen ja vältti katsekontia, kunnes käänsin hetkeksi selkäni:
- Teillä on täällä kyllä kaikki ihan ylihinnoiteltua!
En reagoinut, enhän minä niistä hinnoista päätä. Nainen janosi selvästi verta, koska hypistellessään kookasta erittäin hienoa antiikkista kattokruunua hän jatkoi valitustaan:
- Tämäkin lamppu maksaa Anttilassa korkeintaan 19 euroa.
Siis valehteleminenhan on rumaa, mutta ei ole asiani oikaista kaiken maailman hullujen harhaisia puheita ja hallusinaatioita, joten totesin:
- Kannattaa sitten hakea se Anttilan lamppu.
Nainen ei luovuttanut:
- Täällä on kyllä kaikki todella kallista.
Mitäpä siihen muuta sanomaan kuin erään hyvin tutun myyntimiehen sanoja lainaten:
- Eihän sitä ole pakko ostaakaan. (En kuitenkaan provosoinut jatkamalla ”…ellei ole varaa”.)
Vieressäni seissyt miesasiakas purskahti nauruun. Nainen katsoi minua pahasti ja meni kauemmas. Juttelimme hetken miesasiakkaan kanssa siitä, että asiakas voi aina äänestää jaloillaan. Hetken päästä, kun olin jälleen yksin, nainen ilmestyi taas ja jatkoi linjaansa:
- Ei kai asiakkaalle saa noin sanoa, että ”ei ole pakko ostaa”.
Vastasin hymyillen:
- Mutta eihän sitä ole todellakaan pakko ostaa.
[Välikysymys: miksei muka saa sanoa, ettei ole ostopakkoa? Pakkomyyntihän on se mikä v*tuttaa, kun myyjä suurinpiirtein hyppii nenän edessä ja tyrkyttää sulle jotain täysin tarpeetonta höystettynä ostakutääonniinhienojaedullinenkin-jankutuksella.]
Seuraavien sanojensa kohdalla naisen ilme muuttui astetta happamaksi, minkä en uskonut olevan mahdollista ennen kuin näin sen:
- Se on huonoa asiakaspalvelua sellainen.
Hymyilin edelleen ja sovelsin Matti Nykästä:
- Ehkä on, ehkä ei ole.
Lupaan syödä korillisen sitruunoita kuorineen, jos Anttila myy aitoja antiikkikattokruunuja 19 euron hintaan! 
T: Huono aspa
Värisilmää ja vaihtorahojen vaikeutta
Tämä tapahtui jo yli 2 vuotta sitten, mutta kaivelee edelleen.
Työpäiväni tavaratalossa oli alkamassa, ja aamu oli hiljainen. Olin sinä päivänä kassalla, joita oli auki useampia (ja asiakaspalvelussa vielä 2 työntekijää), eli puuhaa ei ollut paljoa kassaa kohden. Sitten sisään purjehtii keski-ikäinen naishenkilö, jonka jokainen kassa kaupungissa tietää hieman ”erikoiseksi” tapaukseksi. Itsekin tiedostin ongelmien mahdollisuuden, mutten osannut seuraavaa tapahtumaketjua odottaa:
Nainen suuntaa suorinta reittiä tyhjälle kassalleni ja rupeaa tiedustelemaan alennuksessa olleista lakanoista. Varmistin puhelimitse osastolta, että meillä kyseisiä lakanoita vielä oli, ja että ne olivat vielä 6,95 €. Neuvoin mistä laarista osastolta lakanat löytyisivät ja osoitin samalla kyseiseen suuntaan (osastoon olikin melko suora näköyhteys).
Tämä ei rouvalle riittänyt, vaan hän rupesi tivaamaan että lähtisin hänen kanssaan etsimään sopivia lakanoita. Yritin vakuutella etten oikeastaan saisi jättää kassaani, mutta voisin kyllä soittaa apua osaston asiantuntevilta myyjiltä. Tämähän ei tietenkään käynyt(?!), sillä kyllähän MINÄ voisin HÄNTÄ lähteä auttamaan, vai enkö omannut taitoa palvella asiakasta? Samassa kassojen vastuuhenkilö asiakaspalvelusta huomautti että se ei ollut liikkeessä tapana, mutta koska oli hiljaista hän antoi reissuun luvan. Tässä vaiheessa huomautan vielä että asiakkaalla oli tunnetusti ”erityisiä tarpeita”, joten joustaminen oli ehkäpä oikeutettua – olin lisäksi työskennellyt myös osastoilla, joten tehtävän ei olisi luullut olevan ylivoimainen.
No, siitäpä sitten lähdettiin kohti lakanoita, joiden laari jo näkyikin heti osastolle mentäessä keskellä isoa käytävää. Tässä vaiheessa käytiin seuraavanlainen keskustelu:
M: ”Niin, tässä tosiaan nämä alennuslakanat ovat, 6,95 €/kpl, ja värejäkin on vielä muutamia jäljellä. Voisinko vielä jotenkin auttaa?”
A: ”…Onko vihreitä?”
Kummastelin kysymystä, sillä jäljellä olevat värivaihtoehdot (n. 5 erilaista, ei kuitenkaan vihreää) olivat selkeästi esillä.
M: ”Valitettavasti vihreitä ei näy olevan jäljellä – tässä on vain näitä valkoisia, punaisia, beigejä, vaaleansinisiä ja keltaisia. Näitä lakanoita ei valitettavasti ole varastossa enempää, mutta kävisikö jokin muu väri?”
A: ”…Vihreä.”
M: ”Nii-in, olen pahoillani, niitä ei valitettavasti ole. Meillä on toki muita vihreitä lakanoita monia, muttei alessa. Haluaisitteko katsoa niitä vaihtoehtoja?”"
A: ”…”
M: ”Haluaisitteko katsoa niitä muita vihreitä?”
A: ”…Onko alessa violettia?”
Tässä vaiheessa hakkasin kuvitteellisesti jo päätä seinään mutta toistin vielä asiakkaan nenän alla olevien alennuslakanoiden värit ja totesin että ne ovat nyt alessa. Pitkien hiljaisuuksien ja minun epätoivoon vajoamiseni jälkeen päädyttiin valkoisiin, joita otettiin kahdet. Minähän ne toki kannoin, koska rouvan polvi oli huonona, ja hetken kuluttua olimmekin jo taas kassallani. Matkalla rouva nappasi vielä mukaan suklaata, jolloin yhteissummaksi tuli 15,55 €. Kun tuli rouvan vuoro kaivella lompakkoa, ei kaikki mennytkään ihan suunnitelmien mukaan.
Aasiakas availi hyyyvin hitaasti lompakkonsa pöydälle, tarkastellen varovasti jokaista taskua (tyhjiäkin useamman kappaleen). Yksitellen lompakosta siirtyi pöydälleni 5 ja 10 € setelit sekä 50-senttinen. Kuitenkin kun viisi senttiä puuttui, rouvan ilme happani huomattavasti. Pussukka kilisi kolikoita, mutta hänellä ei ollutkaan antaa tasarahaa!
Nyt hän sitten rupesi tivaamaan minua alentamaan lakanoiden hintaa, jottei hänen tarvitsisi rikkoa isompaa kolikkoa. Nostettuani leukani lattialta totesin etten valitettavasti saa antaa lisäalennuksia. Tästähän nainen tulistui ja rupesi huutamaan ja haukkumaan minua. ”Jo on kumma kun ei yhtään voi maksavan asiakkaan kohdalla joustaa!”. Yritin rauhoitella ja ystävällisesti totesin että että hänellä kyllä selvästi on vielä se tarvittava 5 senttiä mukana.
Samalla viitoin vastaavan kassahenkilön jälleen paikalle ja selvitin tilanteen hänellekin. Hän oli talossa ollut n. 20 vuotta ja toiminut useasti kyseisen henkilön kanssa ja totesi jälleen ettemme saa niitä alennuksia antaa, ja ettei pitäisi olla mitään ongelmaa: tuotteet olivat sen luvatun hintaisia ja rouvalla oli reilusti rahaa.
Tässä vaiheessa saimme molemmat kuulla perinteisen ”P*ska palvelu, en tule tänne enää ikinä!” -puheen, ja rouva lähti juoksuvauhtia ulos.
Lakanat jäivät kassalle, ja toinen myyjä totesi ettei ollut eka kerta kun tältä aasiakkaalta oli uhkaus kuultu. Päivä jatkui hiljaisena, ja palauttaessani lakanoita osastolle naureskelin, että voisihan se aamu tylsemminkin kulua.
T: pärsky
Ei ymmärrystä kassoille
Se kun kassa tekee jonkun pienen virheen ja asia on korjattava (johon menee se 10 sekuntia) on tietysti aina se upea tilanne kun aasiakas voi purkaa pahaa oloaan kassa-paralle. Ihmisethän eivät tunnetusti koskaan tee virheitä.
Seurasin kerran vierestä kun kassa naputti jotakin väärin ja joutui korjaamaan asian. Asiassa ei mennyt todellakaan kauaa mutta ulkomaalaissyntyinen (venäläinen?) hienostorouva käyttikin tilanteen heti hyväkseen.
Aasiakas: ”Oletko täällä ensimmäistä päivää töissä?”
Kassa: ”En, olen ollut täällä ihan paikan avaamisesta lähtien.” (Putiikki ollut siinä n. vuoden)
Aasiakas: ”Aijaa, ei uskoisi.”
Aasiakas rupee tiirailemaan kassan nimikilttiä.
Aasiakas: ”Miksi tuossa lukee Pedro?” [*nimi vaihdettu*]
Kassa: ”Koska se on nimeni.”
Aasiakas: ”Peeeedro, hihihiihihi, mikä nimi!”
Sitten aasiakas häipyikin ja en voinut uskoa miten ala-arvoisesti niin hienosti pukeutunut rouva osasikaan käyttäytyä, ettei mitään parempaa keksi kuin pilkata jonkun nimeä. Hatunnosto kassalle joka pysyi tyynenä kuittailun aikana vielä joulu-ruuhkien aikana. Rouvalta olisi pitänyt kysyä jotakin yhtä ”nasevaa” kuten:
”Puhutko ensimmäistä kertaa suomea?”
”En.”
”Aijaa, ei uskois”
T: Kassajonottaja
